Etusivulle Huvituttivapaa Huvituttiarki Huvitutti yhdistää Huvitutti esittäytyy

Odotuskertomukset
 

Synnytyskertomukset
 

Synnytyskertomukset
Lähetä oma kertomuksesi
................
Arjessa aiheesta:

Ristiäiskertomukset
 

Harrastuskertomukset
 

TuttiNyt
 

Odottajan päiväkirja
 

Lastensivut
 
Runot ja lorut
 

 

Rankka synnytys, ihana tulos ja kova masennus

Synnytykseni alkoi epäsäännöllisillä supistuksilla sunnuntaina 13.7.03. Aluksi ihmettelin, mitä tämä kuukautiskipumainen tunne alavatsassani on. Seurattuani tuntemuksia ja otettuani aikaa kellosta huomasin tuntemusten olevan supistuksia ja niitä tulevan n. 2o minuutin välein, joten soitin sairaalaan varmistaakseni milloin on aika lähteä. Ystävällinen kätilö kehoitti odottelemaan rauhassa, että supistuksia tulisi pidemmän aikaa 10 minuutin välein ja lähtisimme sairaalaan sitten rauhassa. Lapsivettä ei kuulunut ja tuntemukseni olivat kivuliaita.

Kaksi päivää kärvistelin kotona ja tiistaina 15.7., aamulla päätin, että nyt tämän on loputtava. En ollut nukkunut kolmeen yöhön kovien kipujen takia, enkä enää olisi muutenkaan jaksanut odottaa näkeväni pienokaistamme. Soitin sairaalaan ja sanoin kipujen yltyneen, mutta supistuksia tulevan edelleen epäsäännöllisesti. Samalla ilmaisin huoleni lapsen koosta ja lantioni kapeudesta. Vastaukseksi sain edelleen kehoituksen olla kotona ja jättää huolehtiminen kätilöille. Tästä suivaantuneena sanoin miehelleni, että nyt lähdetään kävellen kaupungille. Kävely keskeytyi usein supistuksen voimasta ja H&M:n lastenosastolla kipu oli jo niin kovaa, että kävelimme kotiin ja otimme sairaalalaukun mukaamme. Päätin vielä kivusta ulvahdellen, että ajamme muutamia kertoja mukulakivisen Rantakadun edestakaisin ja sitten menemme sairaalaan.

Odottaessamme mieheni kanssa odotushuoneessa sanoin, etten suostu lähtemään kotiin oli tilanne mikä tahansa. Kätilön vastaanotolla kohdunsuu oli kuitenkin vasta 3 senttiä auki, mutta minut kirjattiin vihdoin sisälle klo 15.30. Kätilön luota menin suoraan suihkunkautta voivotellen ja ähkien seurantahuoneeseen. Mainitsin edelleen huoleni lantioni ja lapsen koosta, mutta tuntui kuin olisin puhunut tyhjille seinille.

Seurantahuoneessa anturit vatsallani itkin joka supistuksen voimasta, vaikka yritin rentoutua parhaani mukaan kävellen ja nojaillen sänkyyn. Mieheni huoli kuvastui kasvoista ja minua pelotti tuleva.

Väsymyksen takia minun on itse, nyt melkein vuosi tuon koettelemuksen jälkeen, muistaa tapahtumia, joten kirjoitan mieheni muistiinpanoista seuraavat kellonajat...
- Supistuksia tulee tiuhaan, n. 5 minuutin välein, äiti huohottaa ja itkee klo 19
- Petidinpiikki klo 19.15, että saadaan vähän huilata ja supistuksia saataisiin voimakkaammiksi! Kohta sen pitäisi vaikuttaa, toivottavasti...
- Supistuksia tulee 5 min. välein ja äiti on todella kipuinen
- klo 23 Amorinallas kutsuu! (Siellä olisinkin viihtynyt vaikka kuinka kauan!)
- klo 1.45 siirryttiin synnytyssaliin, kalvot puhkaistiin, ei paljoa vettä, epiduraali tulossa
- klo 3.50 Letkut on nyt kiinni. Enempää niitä ei voisi laittaakaan. Kohdunsuu 5 cm auki, ei sen enempää, vielä vaan odotetaan.
- vaimoa sattuu vähän perkeleesti. Alkais jo syntyä! klo 4.30
- klo 5.25 ponnistaminen aloitettiin, huonoin tuloksin, joten minut ajettiin ulos salista IMUKUPIN takia!
- Lapsi syntyi ke 16.7.03 klo 6.10, poika 52 cm ja 3465g, en ollut näkemässä h-hetkeä... Nähtyäni pinokaisemme lasikaapissa, menin sanattomaksi ja jalat valahti veteläksi. Naiset on h...tin kovia jätkiä!

Kaikki pelkoni siis toteutuivat. Lapsi jäi päästään lantiooni kiinni ja oli arvioitu n. kiloa kevyemmäksi. Poikaa elvytettiin n. 20 min. ja sitten vasta lastenlääkäri tuli kertomaan kaiken olevan kunnossa. Tiesin kivun olevan kovaa, mutta rajansa kaikella! Tikkien määrää ei edes kätilö viitsinyt kertoa.

Synnytys vei voimat, sekä fyysiset että henkiset, melkein vuodeksi sen jälkeen. Hormonitasoni laski alle vaihdevuositason, maidon loputtua n. 2 kuukauden jälkeen ja sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen, menin vapaaehtoisesti sairaalahoitoon. Lapsi on ollut alusta saakka helppo ja nukkunut öisin hyvin... Mutta vasta nyt olen selvinnyt äidiksi saakka ja voin nauttia ja rakastaa lastamme täysin siemauksin!

Toista lasta en tee ja, jos "vahinko" tapahtuu, vaihtoehdot ovat abortti tai suunniteltu sektio. Muuhun en suostu!

Tämän kertomuksen ei ole tarkoitus pelotella, vaan tuoda realismia tähän vauvatarinoiden ruusunpunaiseen maailmaan.

- Tuskasta taivaaseen -

SYNNYTYS-
KERTOMUKSET

 

Puuttuuko jokin sivu? Löysitkö rikkinäisen kuvan tai toimimattoman linkin?
Laita viestiä Huvituttiin!

 
hosted by Euronic Oy