Etusivulle Huvituttivapaa Huvituttiarki Huvitutti yhdistää Huvitutti esittäytyy

Odotuskertomukset
 

Synnytyskertomukset
 

Synnytyskertomukset
Lähetä oma kertomuksesi
................
Arjessa aiheesta:

Ristiäiskertomukset
 

Harrastuskertomukset
 

TuttiNyt
 

Odottajan päiväkirja
 

Lastensivut
 
Runot ja lorut
 

 

Näin syntyi pikku Pirpana

Supistukset alkoivat jo lauantai-iltana klo 20 kun raskausviikkoja oli 40+4. Ne alkoivat lähinnä kuukautiskipuja muistuttavina kun olimme palaamassa mieheni kanssa sukujuhlista kotiin. Supistuksia tuli 15 minuutin välein enkä siis heti hoppuillut sairaalaan lähdön kanssa, vaikka kyseessä olikin esikoisemme. Sairaalaan oli reilun puolen tunnin matka, joten viimetippaan ei kannattaisi jättää, mutta kiirekään ei ollut lähteä. Kun kello oli 23 paikkeilla, soitin sairaalaan. Supistuksia oli ollut koko ajan ja ne tulivat 5 - 10 minuutin välein, olivat sen verran kivuliaita, etten pystynyt nukkumaan, mutta en vielä mitenkään tuskissani ollut. Sairaalasta sanottiin, että odottele nyt vielä muutama tunti ja jos ei lopu tai tihenee, niin lähtekää tulemaan. Kahden aikaan yöllä olin jo aika poikki kun en ollut saanut nukuttua, supistukset tulivat edelleen samalla tahdilla, välillä vähän kipeämpinäkin (mikä tosin saattoi johtua osaksi väsymyksestäni). Soitin sairaalaan uudelleen ja pyysivät tulemaan ainakin tarkistuskäynnille. Helpottava tieto... niinpä otimme mukaan jo kuukautta aiemmin pakkaamani sairaalakassin ja vähän evästä. Matkalta lähetin viestit äidilleni ja siskolleni, jotka toivottelivat onnea koitokseen... sitä tarvittaisiin varmasti! Supistukset alkoivat matkalla tulla jo alle viiden minuutin välein ja sattui jo...

Sairaalaan päästyämme tuntui kuin supistukset olisivat loppuneet. Meidät otettiin kumminkin sisään ja pääsin tunniksi piuhoihin tarkkailuun. Supistukset tulivat nyt 10 min. välein. Sisätutkimus tehtiin, vain yhdelle sormelle auki. Saimme sitten jäädä perhehuoneeseen yöksi ja sain jotain rentouttavaa ja supistukset poistavaa lääkettä - josta tuli huono olo. Sydän tykytti ja päässä pyöri. Sitten tuli uni ja vasta seitsemältä aamulla heräsin seuraavaan vaimeaan supistukseen. Söimme aamupalaa ja lääkäri teki tutkimuksen, kohdunsuu oli samassa tilanteessa edelleen. Makasin vielä tunnin piuhoissa ja käyrälle piirtyi yksi pitkä mutta laimea supistus. Hei hei ja kotimatkalle!

Heti autoon päästyäni tuli supistus. Lähdimme kumminkin harmistuneina kohti kotia. Koko matkan supisteli 5 - 7 min. välein. Kävimme kotona suihkussa ja söimme jotain, sitten mieheni otti päiväunet ja minä yritin nukkua, mutten pystynyt, kun aina kun olin nukahtamassa, tuli uusi supistus! Väsytti. Lähdimme kuitenkin kummitytön syntymäpäiville. Koko ajan supisteli ja sattui, mutta yritin olla urhea ja vitsailimme vain että jäänköhän tällaiseksi, ettei se synnykään ikinä... välillä väliä oli enää vain kolme minuuttia ja kaveritkin sanoivat jo, että eikös kannattaisi lähteä...

Klo 17 aikaan lähdimmekin uudelleen kohti sairaalaa. unohdin siinä hässäkässä soittaa etukäteen, että olemme tulossa ja meille oltiin melkein vihaisia. Kun epäilivät, että taas tullaan turhaan. Sisätutkimus tehtiin ja se sattui ihan hirveästi - kuulemma kohduunsuu oli tosi takana ja varmaan arka aiemmista tutkimuksista! Aloin itkeä ja itkin lisää kun kuulin, että siellä on sama tilanne edelleen. Kun meille sanottiin, että mieheni joutuisi ehkä lähtemään yöksi kotiin, purskahdin taas itkuun. Olin tosi väsynyt eikä synnytys ollut kunnolla edes alkanut! Kätilö pyyteli anteeksi, mutta eihän se hänen syynsä ollut, ettei synnytys edistynyt! Puin taas sairaalavaatteet päälle ja jouduimme nyt kolkkoon odotteluhuoneeseen koska perhehuoneet olivat varattuja. Siellä oli vain kaksi sänkyä (joista toinen oli varattu toisille synnyttäjille, mieheni ei saanut siihen mennä vaan joutui istumaan). Saimme sinne sentään television ja juotavaa. Olin pitkään sängyllä koneissa kiinni ja torkahtelin
TV:n katselun lomassa, kunnes supistukset yltyivät. Ensin sain petidiiniä joka ei tuntunut auttavan. Lämpimät kaurapussit olivat huippuhyviä! Sain keinutuolin ja siinä kiikuin kaurapussi selän takana ja vatsan päällä. Tuli miehellekin tarpeellinen olo kun kävi kymmenen minuutin välein lämmittämässä pusseja! Yhdeksän aikaan kivut yltyivät ja lääkäri herätettiin uniltaan antamaan kohdunkaulan puudutusta. Se tuntui auttavan ja olin auennutkin jo toiselle sormelle. Vau!

Yhdentoista maissa tuntui taas kipeämmältä ja olinkin auennut jo neljään senttiin. Sitten päästiin synnytyssaliin! Aluksi kokeilin ilokaasua, mutta oksensin pian kun iski minuutin kestävä superpaha supistus. Siihen jäi ilokaasut ja kokeiltiin vielä pudendaalia. Kun sekään ei tuntunut tehoavan, soitettiin anestesialääkäri antamaan epiduraalia. Supistukset kestivät aina minuutin kerrallaan enkä pystynyt olemaan paikallaan, mutten liikkumaankaan. Se oli kamalaa. Kello oli kai noin yksi yöllä kun sain puudutuksen. Pelkäsin jo, etten saakaan sitä kun lääkäri vihaisena tiuskaisi että "eihän tää pysy paikallaan" tai jotain siihen suuntaan. Kätilö komensi minua pysymään paikallani ja tein parhaani, vaikka supistusten väli oli vain muutamia sekunteja. Kun puudutus alkoi vaikuttaa olin seitsemännessä taivaassa! Oksitosiinia laitettiin vielä supistuksia vauhdittamaan.

Nukuin heti varmaan pari tuntia, koska en tuntenut supistuksia lainkaan. Olo oli lähes taivaallinen. Heräsimme molemmat poksahdukseen n. klo 4 ja tunsin lämpimän holahduksen jalkojeni välissä. Lapsivesi! Nyt oltiin jo lähellä... supistuksetkin alkoivat taas tuntua ja puudutetta laitettiin toinen annos. Se ei enää auttanut niin hyvin, mutta auttoi kumminkin. Sitten koko yön kanssamme viettänyt kätilö kertoi, että oli vuoron vaihdon aika. Kurja juttu molemmin puolin, kun olimme juuri ehtineet tutustua ja tottua toisiimme. Olimme tunnin verran vuorojen välissä keskenämme ja sitten tuli uusi kätilö.

Kun uusi kätilö sitten saapui klo 7.45 sain vihdoin luvan ponnistaa ja helpon, 15 minuutin ponnistusvaiheen jälkeen sain ihanan pienen tytön rinnalleni! 3280g ja 49cm, kymmenen pistettä!

Mutta ei kaikki ollutkaan vielä siinä! Olin viimeksi käynyt vessassa joskus puolenyön aikaan - kas kun kätilökään ei tajunnut muistuttaa moisesta - ja rakkoni oli halkeamispisteessä. En päässyt itse vessaan, koska pyörrytti ja voimat olivat aivan lopussa ja minulle tehtiin katetrointi. Kamalinta mitä tiedän, ai! Tai ehkä kamalampaa oli kuitenkin ompelu. Minulle tehtiin reippaankokoinen episiotomia ja isohko repeämäkin oli. Kätilö ei suostunut edes kertomaan kuinka monta tikkiä tuli, mutta ompelu kesti ainakin tunnin ja sattui! Puudutusta laitettiin, mutta sattui vieläkin! Ja kun kaikki oli ommeltu, piti vielä hetken päästä korjata joku auennut ommel. Perkel... se oli tämän synnytyksen hirvittävin kokemus, supistuksiakin kurjempi ja hoidettiin tökerösti.

Kaikista kokemuksista huolimatta, ihaninta maailmassa siitä seurasi. Tyttö, jolle menetimme sydämemme. Heti ensi tapaamisella!

SYNNYTYS-
KERTOMUKSET

 

Puuttuuko jokin sivu? Löysitkö rikkinäisen kuvan tai toimimattoman linkin?
Laita viestiä Huvituttiin!

 
hosted by Euronic Oy