Etusivulle Huvituttivapaa Huvituttiarki Huvitutti yhdistää Huvitutti esittäytyy

Odotuskertomukset
 

Synnytyskertomukset
 

Synnytyskertomukset
Lähetä oma kertomuksesi
................
Arjessa aiheesta:

Ristiäiskertomukset
 

Harrastuskertomukset
 

TuttiNyt
 

Odottajan päiväkirja
 

Lastensivut
 
Runot ja lorut
 

 

Blondi tuli taloon

Olin ollut oman sairaalamme äitipolin tarkkailussa jo rv 30 asti kohonneen verenpaineen takia. Jälleen kerran viikolla 38+1 oli määräys mennä polille kontrolliin. Siellä kerroin lääkärille että olin muutamaa päivää aikaisemmin nähnyt ns. valopilkkuja silmissäni muutaman sekunnin ajan. Lisäksi minulla oli valtavaa turvotusta, painoa kertyi viikossa pahimmillaan 1800 g. Myös päässä oli puristavaa tunnetta. Nämä oireet kera kohonneen verenpaineen (max. 170/105) viittasivat raskausmyrkytykseen. Lääkäri ultrasi minut ja kertoi että esikoisvauvallamme on kaikki asiat hyvin. Senhetkiseksi vauvan painoarvioksi lääkäri sai 3,2 kg. olin hieman hämilläni moisesta painonnoususta, koska n. 1½ viikkoa takaperin se oli vain 2,4 kg!!! Kohdunsuu oli tuolloin 1 cm auki ja kanava lyhentynyt kolmesta kahteen cm:iin. Supistuksia piirtyi käyrälle, vaikken itse niitä edes tuntenut. Hyvin lievää selkäjomotusta minulla oli ollut jonkin aikaa. Lääkäri mietti hetkisen tilannettani ja sanoi että lähete synnytyssairaalan äitipolille laitetaan, ja todennäköisesti synnytyksen käynnistys on edessä.. SILLOIN RUPESI VAPISUTTAMAAN.. Nyt se on menoa!

Lähdimme seuraavana aamuna ajelemaan kohti KYSiä, erittäin huonosti nukutun yön jälkeen. Takakontissa oli laukku, jonka olin pakannut jo hyvissä ajoin tätä matkaa varten. Tuntui uskomattomalta ajatella, että tältä reissulta ei ehkä palatakaan kotiin ilman ikiomaa nyyttiä!

Perillä lääkäri taas ultrasi minut ja totesi vauvan voivan hyvin, painoarvio oli 3,3-3,4 kg. Lääkäri sanoi että vauvan puolesta joudettaisiin vielä odottelemaankin, mutta oli kuitenkin sen verran huolissaan raskausmyrkytyksen oireista, että antoi minun jäädä osastolle. kävin verikokeissa ja jäimme mieheni kanssa odottelemaan asioiden etenemistä.

Pian kätilö tulikin kertomaan että kohdunsuulle laitettaisiin synnytystä käynnistelevä kapseli ja että mies voisi mennä vielä kotiin odottelemaan tilanteen kehittymistä. Tuumasta toimeen.. sain kapselin klo 11 ja 2 tunnin liikkumiskiellon, jotta lääke saisi rauhassa vaikuttaa. Jännitti kamalasti!

Klo 17 kätilö tuli kysymään tuntuiko supistuksia. Eihän niitä tuntunut.. pelkkiä kivuttomia supistuksia silloin tällöin ja mitäänsanomatonta jomotusta ristiselässä. Kätilö tuumasi, että siinä tapauksessa täytyy antaa lisää lääkettä, mutta käyrä otetaan ennen uuden lääkkeen laittoa.

Niinhän siinä kävi että käyrälle piirtyi säännöllisiä supistuksia tiuhaan.. Enkä minä onneton niitä tuntenut ollenkaan. Kun kätilö näki käyrän, hän huudahti että herttinen, kyllä näillä supistuksilla synnytys käynnistyy, mikäli eivät kesken lopu! Ja odottelu jatkui.

Päätin käydä aikani kuluksi kanttiinissa ja ajattelin mielessäni että olisipa noloa jos nyt menisivät lapsivedet, tämän väenpaljouden keskellä. Pääsin kuitenkin turvallisesti osastolle ilman vesivahinkoa ja kellahdin kyljelleni sänkyyn. Eipä aikaakaan kun kuului POKS ja jotai lämmintä nestettä valui kastellen sänkyni likomäräksi. LAPSIVESI! Hätäännyin ja soitin kätilön paikalle. Hän onnitteli synnytyksen käynnistymisestä ja minä panikoin miehelle soittamisesta. Kello näytti tuolloin iltaseitsemää. Kätilö rauhoitteli ja kertoi että voi mennä vielä pitkäänkin ennenkuin tositoimiin pääsee.

Vaan eipä mennyt pitkään, ei ehtinyt kätilö käydä kun käytävällä kääntymässä kun jo soitin kellolla hänet takaisin ja huusin että supistaa ja kovasti! Niinpä lähti kätilö kipinkapin hakemaan petidiinipiikkiä ja minä soitin tulikivenkatkuisen puhelun miehelle, että nyt tuhatta ja sataa kohti Kuopiota!

Kun kätilö tuli antamaan piikkiä, minä voihkin jo kamalien supistuskipujen kanssa. Hän antoi piikin ja hieroi alaselkääni. Kipu oli valtavaa, se lamaannutti minut täysin. Huusin saada puudutusta!! Kätilö katsasti kohdunsuun tilanteen; kanava hävinnyt kokonaan ja 2 cm auki. Vihdoin hän ymmärsi tuskani ja vei minut sängyllä synnytyssaliin.

Siellä Jenni-kätilö otti minut huostaansa klo 20.10 ja auttoi synnytysvaatteisiin ja synnytyssalin sänkyyn. Kipu oli helvetillinen, enkä pystynyt muuta kuin voihkimaan, en jaksanut puhua. Kätilö tarjosi ilokaasua, mutta minusta tuntui kertakaikkiaan että pyörryn ja tukehdun siihen kamalaan aineeseen, joten hylkäsin maskin. Huusin puudutusta!

Olin täysin omassa maailmassani kivun kanssa, tuntui etten jaksa enää hetkeäkään tuota kipua. "Viekää minut sektioon, tehkää jotain, en jaksa, ajattelin supistuksen aikana." Katsoin välillä nousevaa supistuskäyrää. Supistukset tulivat tuolloin 2 min välein.

Lääkäri tuli katsomaan , kai, ja kuulin hänen sanovan että kohdunsuu saisi vielä vähän aueta ennenkuin puudute laitettaisiin. Helvetti! En tiedä mitä siinä sitten tapahtui.. kaikki oli yhtä sumua, mutta muistan kun mieheni tuli saliin ja otti minua kädestä kiinni, katsoen minua hyvin osanottavaisesti. Lääkettä se oli siinä tilanteessa, sanoisin. Samaan aikaan minua oltiinkin jo valmistelemassa puudutuksen laittoa varten. Tippa käteen ja scalppi vauvan päähän.

Klo 21 koko kehon valtasi aivan ihana autuuden tila, kun Sinikka-lääkäri (enkeli!) laittoi minulle epiduraalipuudutuksen. Ah ja voi, olin ihan sanaton ja NIIN helpottunut! Kätilökin naureskeli että jopas muuttui ääni kellossa..

Sitten kivun tilalle tulikin valtava painon tunne peräsuolen seudulla, olisi tehnyt mieli äkistellä.

Samoihin aikoihin vaihtui kätilö. Ihana (!!) Anne-kätilö tuli vierihoito-osastolta jatkamaan minun synnytykseni avustamista. Hän kokeili kohdunsuuta ja totesi että homma ei ole edennyt, ja lähti samantien hakemaan oksitosiinitippaa supistuksia kiihdyttämään. Harmittelin, että juuri kun tilanne vähän helpotti niin eikun uusia supistuksia tekemään. No, uloshan se vauva oli saatava.

"Äkistämisen tarve" voimistui voimistumistaan ja kohta minun oli ihan vaikea pidätellä. Kipua en tuntenut ollenkaan. Hihkuin kätilölle että nyt se tulee, en mahda mitään, vaan kätilö ei antanut lupaa ponnistaa kun kohdunsuuta oli vielä jäljellä. Hän käski läähättelemään supistuksen tullessa. Tein työtä käskettyä, enkä tiedä oliko siitä edes mitään apua, mutta niin se aika vaan kului supistus supistukselta kun minä "matkin" auringonpistoksen saanutta koiraa.

Päivä vaihtui uuteen ja ponnistamisen tarve oli valtava, vaan kohdunsuu oli edelleen vauvan edessä. Tuolloin kätilö ehdotti portatiiville istumista, josko vaikka pisu tulisi ja edesauttaisi synnytyksen etenemistä. Niinpä istuin viimeisillä voimillani pöntölle, vaan eipä sieltä muuta lorissut kun lapsivettä. Kysyin, josko saisin ihan, ihan hiukkapikkuisen ponnistaa, johon kätilö tuumasi naurahtaen että sepä tästä vielä puuttuisi kun lapsi pönttöön syntyisi! Joten ei auttanut anelutkaan. Siirryin takaisin sänkyyn katetroitavaksi.

Sitten alkoi jo kunnon ponnistuspoltot, tuntui että vauva tulee ihan ilman ponnistelujakin! Ja vielä vaan pientä lippaa oli kohdunsuulla. Siinä vaiheessa verenpaineet nousivat jo taivaisiin, 188/100, ja sain verenpainelääkkeen. Läähätin ja läähätin, olo oli hirveä. Minua helpotti kuitenkin, kun kätilö sanoi vertauskuvallisesti että nyt alkoi se viimeinen kilometri tästä maratonista! Minut laitettiin puoli-istuvaan asentoon ja nyt kätilö antoi luvan vauvan tulla kanavassa alaspäin, kuitenkaan en saanut vielä varsinaisesti ponnistella. Silloin alkoivat vauvan sydänäänet laskea ja minut autettiin sängyn viereen seisaalleen ja happimaski annettiin suulle josta vetelin syvään henkeä. Kirsi-lääkäri kutsuttiin paikalle. Kauhea paniikki iski vauvan voinnista, kunnes kuulin että sydänäänet ovat jälleen nousussa. Sitten minut autettiin sänkyyn kontalleen ja todettiin että paikat ovat täysin auki ponnistamiselle. VIHDOIN!!!! Sain luvan koeponnistaa, mutta vauva ei oikein seurannut, joten asento vaihdettiin puoli-istuvaan. Lääkäri ja kätilö antoivat ohjeita minulle miten ponnistaa ja minähän ponnistin! Se oli oikeasti ihanaa, helpottavaa. Yhtään ei koskenut. Tunsin kuinka vauva liukui alaspäin jokaisella voimakkaalla työnnöllä. Supistukset loppuivat kesken, mutta hurjan mies-kätilö-lääkäri sekakuoro-tsempin innoittamana minä ponnistelin helposti!

Rääkäisy. Helpotuksen tunne! SIINÄ SE NYT ON!!! Meille syntyi maailman suloisin poikavauva klo 01.18., mitoin 3550 g ja 51 cm, ja päänympärys 36 cm. Hänellä oli ihana, muutaman sentin mittainen ja paksu blonditukka. Kyynel silmäkulmassa otin ikioman tahmaisen ja ah, niin ihanan lämpimän poikavauvani vastaan, sydän kiitollisuutta ja rakkautta täynnä. Kaikki se kipu ja tuska taaksejääneenä. Kaikki meni nappiin! Minä tein sen! Me olemme nyt äiti ja isi! Vastasyntyneemme raotti syviä silmiään ja se jos mikä oli rakkautta ensi silmäyksellä!

Henkilökunnalle antaisin täyden kympin ja suuren sylillisen kiitoksia!

SYNNYTYS-
KERTOMUKSET

 

Puuttuuko jokin sivu? Löysitkö rikkinäisen kuvan tai toimimattoman linkin?
Laita viestiä Huvituttiin!

 
hosted by Euronic Oy