Etusivulle Huvituttivapaa Huvituttiarki Huvitutti yhdistää Huvitutti esittäytyy

Odotuskertomukset
 

Synnytyskertomukset
 

Synnytyskertomukset
Lähetä oma kertomuksesi
................
Arjessa aiheesta:

Ristiäiskertomukset
 

Harrastuskertomukset
 

TuttiNyt
 

Odottajan päiväkirja
 

Lastensivut
 
Runot ja lorut
 

 

Tietämättömän tarina

Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, jossa äitiysneuvolan tarkoituksena on vain pakolliset mittaukset ja tutkimukset. Minkäänlaista synnytysvalmennusta en saanut, synnytysvideon sain katsottavaksi, siinä kaikki. Yritin itse ottaa selvää, mutta mitään konkreettista ei irronnut. Näine "kovine" tietoneni menin synnytykseen.

Lapsivesi rupesi menemään tihkumalla torstaina. Soittelin sairaalaan, että josko pitäisi lähteä tulemaan, vai mitä tehdään. Lähtöhän siitä tuli. Tulotutkimus tehtiin, paikat ei lainkaan auki, joten prenataaliselle osastolle odottelemaan synnytyksen käynnistymistä. Supistukset eivät alkaneet sen vuorokauden aikana ja Sytotec -lääke aloitettiin perjantaiaamuna. Sain kolme annosta (4 tunnin välein), ennenkuin rupesi supistelemaan. Siinä miettiessäni tarvitsenko vielä yhden annoksen, kätilö tuumasi, että näillä poltoilla ei vielä synnytetä ja niin otin vielä yhden annoksen. Samantien supistukset voimistuivat synnytyssupistuksiksi ja paikat rupesivat avautumaan. Kello oli viisi iltapäivällä. Kivunlievitykseksi tässä vaiheessa käytin lämmintä kaurapussia, joka osottautuikin hyväksi. Kivut eivät olleet ylivoimaisen pahoja ja niinpä odottelin saliinpääsyä. Puoli yhdeksän aikaan pyysin aqua-rakkuloita jo voimistuviin polttoihin. Niitä en kuitenkaan ehtinyt saada kun saliin passitettiin.

Heti saliin päästyäni kätilö kysyi painoarviota. Lääkärit olivat veikanneet n. 3500 g:n pötikkää. Kätilö tyrmäsi sen heti ja sanoi vauvan olevan 4300g. Käski varautua leikkaukseen...

Synnytyssalissa aloittelin ilokaasulla ja tippa laitettiin hetimiten tippumaan. Ilokaasu tuntui hyvin auttavan ja olo oli kuin parhaimmassa bilefiiliksessä. Hymyilin miehelleni tyytyväisenä ja kaikki nauratti. Pian poltot olivat jo niin voimakkaita, että pyysin epiduraalipuudutuksen. Kätilö tuhahti anestesialääkärille minun nauttineen liikaa ilokaasua. Anestesialääkärikin meinasi hermostua, kun en tahtonut synnytyspöydällä pysyä, itse en tiedä miksi se nin vaikeaa oli. Epiduraali auttoi jonkin verran, mutta en kokenut sitä niin hyvänä kuin olin kuvitellut. Paikat avautuivat hyvin ja yöllä yhdeltä sain ruveta ponnistamaan. Kysyin kauanko ponnistusvaihe kestää, tunnin kuulemma...

Kaikki meni hyvin siihen saakka, kun vauva laskeutui synnytyskanavaan. Siihen loppui synnytykseni edistyminen. Ponnistusvaihe kesti 2,5 tuntia, ennenkuin leikkauspäätös tehtiin. Siinä välissä minä ponnistin jo tauotta oksitosiinin voimalla, vatsan päältäkin yritettiin painaa, imukuppia otettiin esille, mutta mitään ei tapahtunut. Vauvan pää näkyi kämmenen kokoisen alueen verran. Aina työnnön loputtua vauva vetäytyi takaisin. Tätä se koko aika oli. Kätilö kannusti ponnistamaan ja silti he lääkärin kanssa koko ajan mutisivat, että "ei se tule". Todella rohkaisevaa. Tunnin ponnistamisen jälkeen pyysin jo leikkaukseen, voimat olivat aivan loppu. "Yritetään vielä" oli aina vastaus. Laitettiin jalkatuet, vaihdettiin ponnistusasentoa. Synnytys ei kuitenkaan edistynyt. Mitään ei kuitenkaan tehty, koska vauvan sydänäänet olivat hyvät. Helpotus oli suuri kun lääkäri määräsi sektioon.

Epiduraalitippa irroitettiin ja tuska oli valtava, koska okstitosiinitippa oli ollut niin suurella. Koko ajan supisteli ja ponnistutti. Huusin koko matkan leikkuriin. Lääkäri ei meinannut saada epiduraalia, koska supisteli niin valtavasti. Kun epiduraali rupesi vaikuttamaan olo helpotti ja oli aivan tajunnan rajamailla koko leikkauksen ajan. Muistan, että kätilö näytti, että poika tuli ja sen, että verenpainemittari huusi koko ajan. Muuta en leikkauksesta en muista.

Leikkauksen jälkeen jouduin vielä synnytyssaliin tarkkailuun. Sitten vasta sain pojan syliini. Poika oli iso 4370 g ja 54,5 cm pitkä.

Nyt tästä on kulunut kaksi kuukautta. Fyysisesti rupean olemaan kunnossa, mutta toivunko henkisesti ikinä? Onneksi mieheni oli läsnä. Olisiko parempi valmistautuminen auttanut? Lapsellista, kun en tullut edes ajatelleeksi etukäteen leikkauksen mahdollisuutta. Seuraavaa lasta tulen todella harkitsemaan.

SYNNYTYS-
KERTOMUKSET

 

Puuttuuko jokin sivu? Löysitkö rikkinäisen kuvan tai toimimattoman linkin?
Laita viestiä Huvituttiin!

 
hosted by Euronic Oy