Etusivulle Huvituttivapaa Huvituttiarki Huvitutti yhdistää Huvitutti esittäytyy

Odotuskertomukset
 

Synnytyskertomukset
 

Synnytyskertomukset
Lähetä oma kertomuksesi
................
Arjessa aiheesta:

Ristiäiskertomukset
 

Harrastuskertomukset
 

TuttiNyt
 

Odottajan päiväkirja
 

Lastensivut
 
Runot ja lorut
 

 

Erilainen vappu...

Minulla oli laskettu aika 16.huhtikuuta, mutta supistuksia ei kuulunut. Otin kyllä ihan rauhallisesti, koska tiesin, että synnytys käynnistettäisiin, jos se ei itsestään lähde. Aloin käydä neuvolassa tiheämpään, haluttiin varmistua, että vauvalla oli kaikki hyvin.. =) Sitten alkoi mennä jo kaksi viikkoa yli ja kysyin, että eikö sitä voisi jo käynnistää, kun 28.4. kävimme PHKS:ssä ultrassa. Sanoivat siellä, että odotellaan pari päivää vielä,(itselläni meinasi mennä kokonaan hermot, eihän supistuksiakaan ollut koko aikana.. Olin ottanut kaikki tavarat mukaankin siltä varalta, että synnytys jo käynnistettäisiin ja harmitti tosi paljon!)

Kaksi päivää myöhemmin menimme sitten aamulla mieheni kanssa kaikessa rauhassa bussilla synnyttämään.. Aamukahdeksalta ihan nätti ilmakin ulkona, vähän koleaa, ja se piristi, en ollut oikein saanut edellisenä yönä nukuttua, kun alkoi vähän jännittää edessä oleva "koettelemus".. Siinä meni aamupäivä sitten karvojen poistossa, vaatteiden vaihdossa ja peräruiskeen annossa.

Puolen päivän aikaan laitettiin ensimmäinen tabletinpala ja anturit kiinni. Siinä sitten olin sängyn vankina.. Sydänäänet olivat hienot ja vauva potki ihan kiitettävästi, oli ollut oikea riehuva koko raskauden ajan. Muutama tunti meni, alkoi tulla jo vähän tylsääkin, mutta sitten joskus 17 aikaan alkoivat supistukset tuntua ja olin alkanut vuotaa vähän verta. Hoitaja näytti sairaalan "ihanat" siteet(jotka tulivat myöhemmin todella tutuiksi..)

Katseltiin siinä sitten jääkiekko-ottelua ja olo alkoi olla aika tuskainen välillä.. Pyörin ympäriinsä ja supistukset alkoivat tuntua todella pahoilta. Joskus ennen kahdeksaa oli pakko kutsua hoitaja kun sattui niin paljon.. Sitten mentiinkin synnytyssaliin ja pääsin kokeilemaan ilokaasua ja keinutuolia. Auttoihan se ilokaasu jonkin aikaa, mutta sitten tuli todella tuskainen olo. Siirryin sänkyyn ja maailma pyöri silmissä. Minulle laitettiin tippa, että supistukset tehostuivat, kun kohdunsuu ei meinannut aueta.

Sitten jonkun ajan päästä kalvot puhkaistiin ja vauvan päähän laitettiin anturi. Kipu alkoi olla todella paha. Supistuksen aikana ei todellakaan pystynyt ajattelemaan maalaismaisemia.=) Pyysin epiduraalia, anestesialääkäri oli juuri tekemässä jotain muualla ja meni tunti ennen kuin sain sen. Kauheinta oli yrittää pysyä paikoillaan kun piikkiä laitettiin. En viitsinyt edes yrittää katsoa, minkä kokoinen neula oli. Olisi vaan alkanut hirvittää enemmän.

Jonkin aikaa siinä sitten odottelin, että aine olisi alkanut vaikuttaa, mutta ei. Siinä vaiheessa vedin ilokaasua ihan kiitettävää tahtia, eipä se siinä vaiheessa enää kipua lievittänyt, ja tuli tosi huono olo. Ehdin juuri pyytää, että mies toisi maljan, ja onnistuinkin oksentamaan siihen. Samaan aikaan tuli tunne, että nyt pitää ponnistaa. Hassua oli, kun mies kaatoi oksennukset salin lavuaariin ja se meinasi mennä tukkoon. Kätilökin tuli paikalle, kun olimme hänet hälyttäneet. Kohdunsuu oli kokonaan auki ja päälakikin melkein näkyi! Siinä sitten vaan vaihdoin asentoa ja reisistä kiinni pidellen aloin ponnistaa.

Tuntui, että se sujuu helposti, missään vaiheessa ei tullut mitään paniikkia. Kuusi minuuttia myöhemmin tyttö oli ulkona ja kätiö leikkasi napanuoran, koska mies ei siihen itse pystynyt. Kello oli 23.22. Ensin oli vaikea uskoa, että "tuo todella on meidän vauva", tunteet olivat aika sekavia. Mutta sitten kun sai lapsen mahan päälle niin tuli todella hyvä olo. Tissinkin neiti löysi heti..=) Siinä sitten ihasteltiin meidän uutta neitiä, joka vaan aterioi tyytyväisenä ja katseli pienillä silmillään maailmaa ensi kertaa.

Kätilö oli ommellut tikitkin alapäähän, en onneksi revennyt kauhean pahasti. Istuminen kyllä oli aika hankalaa parin viikon ajan. Vessassakäynnistä puhumattakaan. Ekan vessareissun tein synnytyksen jälkeen ennen kuin kätilö tuli takaisin ja hän hämmästeli nopeuttani. Aika huteraa se käveleminen kyllä oli! Itse asiassa minulla oli kyllä ihan hyvä olo, en ollut edes hikoillut synnytyksessä, oli vaan kamala kutina epiduraalin takia. Sekin meni kyllä nopeasti ohi.

Kello alkoi olla lähempänä kahta, kun tuli aika isille lähteä kotiin(en vieläkään tajua, miten hän onnistui saamaan taksin vapunaattona.) ja me mentiin sitten vauvan kanssa osastolle. Siinä neiti sitten söi ja hoitaja näytti "kädestä pitäen" imetyksen vielä kerran ja laittoi tissin vauvan suuhun. Sen jälkeen hän lähti ja sanoi tulevansa parin tunnin päästä takaisin. Vauva nukkui vähän aikaa, mutta sitten alkoi pieni huuto. Olin niin väsynyt, enkä ollut aikaisemmin pidellyt pientä vauvaa, joten kesti monta minuuttia nostaa hänet syliin. Pelkäsin niin paljon, että pudotan vauvan tai jotain.

Sylissä neiti vähän rauhottui, ja sain hänet (ehjänä!) takaisin sänkyynsä. Kello läheni jo puolta kuutta ja hoitajan sanomat "pari tuntia" olivat menneet jo ajat sitten. Itse olin saanut nukutuksi vähän yli tunnin. Sitten kutsuin hoitajaa, koska ajattelin, että vauvalla oli jo todella kova nälkä, enkä enää saanut häntä itse nostettua viereen.

Hoitaja pahoitteli, että oli kestänyt niin kauan ja imettelin siinä sitten yli tunnin, taidettiin molemmat nukahtaa siihen vauvan kanssa vierekkäin, vaikka yritin pysyä hereillä. Oli ihana herätä oma vauva kainalossa aamupalakutsuun. Hoitajat toivat aamiaisen sänkyyn ja varoittelivat viereen nukuttamisesta, ettei vauva putoa sängystä.

Sairaalassa oli aika orpoa olla, kun ei voinut istua mitenkään päin. Söin kaikki ateriat omassa huoneessa seisten. Vatsakaan ei toiminut millään, meni neljä päivää (ja paljon ulostuslääkettä), että se alkoi toimia! =) Maidon kanssakin oli ongelmia, sitä tuli aluksi niin paljon, että kaikki "vapaa-aika" meni pumppailuun, etten saisi rintatulehdusta(se tuli vasta myöhemmin..) Yöllä pidin kaalinlehtiä rintsikoissa, että vähän helpottaisi.. Hassua, kun en edes tiennyt mistään kaalinlehdistä, ennen kuin hoitaja tuli tuomaan sellaisia..=) Mutta kyllä ne oikeasti auttoivat jonkin verran. Ja kaikki haisi kaalilta!

Pikkuhiljaa kaikki alkoi sujua hyvin ja uskalsin vaihtaa jo itse vaipankin.. Sitten siitä pikkuhiljaa kotiuduttiin ja alkoi "vauva-arki".

"Heli"

SYNNYTYS-
KERTOMUKSET

 

Puuttuuko jokin sivu? Löysitkö rikkinäisen kuvan tai toimimattoman linkin?
Laita viestiä Huvituttiin!

 
hosted by Euronic Oy