Etusivulle Huvituttivapaa Huvituttiarki Huvitutti yhdistää Huvitutti esittäytyy

Odotuskertomukset
 

Synnytyskertomukset
 

Synnytyskertomukset
Lähetä oma kertomuksesi
................
Arjessa aiheesta:

Ristiäiskertomukset
 

Harrastuskertomukset
 

TuttiNyt
 

Odottajan päiväkirja
 

Lastensivut
 
Runot ja lorut
 

 

Siirin syntymä

Aamun alkajaisiksi kokeilimme sitä yhtä ässää, salaa ja hiljaa peiton alla lasten katsellessa lastenohjelmia =)) hyi meitä.
Ylös noustua alkoi supistella aika napakasti ja päätinkin lähteä ulos vähän reippailemaan, kun ilmakin oli aivan ihana. Lähdin köpöttelemään reippaasti kioskille leivän ostoon, kioskille saakka matka sujui joutuisasti, välillä tuntui pieniä supistuksia. Leipää maksaessani tulikin sitten sellainen supistus, että meinasi jalat lähteä alta ja tuli kiire päästä ulos puuskuttamaan. Kotimatkasta tulikin sitten oikein tuskien taival, supistusten välillä lauleskelin *yksi pieni elefantti marssi näääääin* jne.. Mahdoin olla aika näky kun vaapuin puolelta toisella ja välillä oli pakko kyykistellä.

Kotiin sitten lopulta pääsin ja alakerrasta huusin ukolle, että paahan sauna lämpiää kun koskee niin kovasti, siinä sitten otin rappusilla istuen supistuksia vastaan. Niitä tuli noin 7-9 minuutin välein ja aika napakoita olivat. saunakin lämpesi ajallaan ja siellä löylyssä istuessa supistukset alkoivat laantua. Huutelin sitten kaikki lapsetkin pesulle ja löylyyn, kello taisi olla jotain 15 pintaan.

Eli sinne ne supistukset jäivät saunan lämpöön =((. Olo oli aika pettynyt, kun olin jo ihan varma, että NYT. Loppupäivän sitten supisteli säännöllisen epäsäännöllisesti, mies kävi vuokraamassa filmin, sitä tuli toisella silmällä seurattua ja päässä pyöri vaan, että voi kun tästä nyt pääsis jo lähtemään, olo kun oli aika tuskainen ja jo joulusta saakka supistellut enemmän sun vähemmän.

Elokuvakin loppui aikanaan ja pääsimme taas vällyjen väliin, miestä olisi väsyttänyt aivan armottomasti, mutta minä siinä nyyhkin kurjaa oloa, ja siihen ässäänhän se taas päätyi se miehen lohduttelu =). Kello kävi tuossa vaiheessa noin 23.

Sitten alkoikin tapahtua.

Aivan kamalia supistuksia alkoi sadella noin 5 minuutin välein, aina supistuksen tullen oli pakko pompata pystyyn ja teputella ympäriinsä, miestä kehoitin vielä nukkumaan, kun ei se lähtö kuitenkaan vielä tule =). Puolen yön aikoihin sanoin, että nyt ylös ja siskoani lapsenvahdiksi hakemaan. Supistukset ei vielä olleet mitään kamalan kivuliaita, mutta säännöllisiä ja kestoltaan reilusti yli minuutin ja aivan valtava paine peräsuolessa ja peräaukon seutuvilla, sen takia ajattelinkin, että pakko lähteä edes näytille kun jo koko päivän oli supistellut, ja kun neljännestä synnytyksestä kuitenkin jo kyse.

Maanantai 130103 Rv 37+6

Klo 00.30 Lähdimme ajelemaan sairaalaan, kotona ennen lähtöä tuli pieni supistus ja autossa toinen pieni, sanoinkin sairaalan pihalla miehelle, että ei tästä taidakaan mitään tulla, mennään takaisin kotiin, onneksi mies ei siihen suostunut kun yhä tuskailin takamukseni kanssa.

Klo 00.45 saavuimme synnytysvastaanottoon ja meidät vastaanotti oikein mukavan tuntuinen kätilö.
Pääsin heti tutkimushuoneeseen, kohdunsuu väljästi kahdelle sormelle auki ja kanava hävinnyt.
Minä siinä jo kätilölle hätäilin, että anteeksi kun tällä tavalla vaivataan, kun nyt tuntuu, että ei tämä tästä etene. Kätilö sanoi, että katsotaan nyt kun sinulla sinne peräpäähänkin painattaa kerta niin ilkeästi, ajetaan ensin käyrää ja laitetaan sitten oikein kunnon vesiperäruiske.
Käyrää sitten yritettiin ottaa, todellakin yritettiin, mutta kun vauvalla oli lisälyöntejä (niitä oli jo aiemmin tutkittu ja vaarattomiksi todettu) ja aina lisälyönnin tullen, KTG-laite heitti sykkeen tuonne 70-80 eli ilmeisesti siirsi sen minun pulssilleni (mutta varmahan siitä ei voitu olla) Kätilö ei ollut ollenkaan tyytyväinen käyrään ja sanoinkin pyytävänsä lääkärin heti peräruiskeen jälkeen katsomaan tilanteen.

Klo 01.10 sain sen paljon puhutun peräruiskeen (en ole siis koskaan aiemmissa synnytyksissä saanut) ja laitto oli aika epämiellyttävän tuntuista. Sitten tulikin kiire vessaan ja voi sitä "tavaran" määrää mikä sieltä tuli. Vartin verran meni siellä kylmässä vessassa kökkiessä. Supistuksia oli tähän mennessä taas tullut muutama, mutta eivät olleet enää mitään kovin mainittavia.
Vessasta kun pääsin pois niin uuuuh, iski sellainen supistus, että jalat meinasi alta lähteä.
Kätilö oli ensin meinannut laittaa meidät avautumiskammariin, siellä olisi ollut miehellekin peti, mutta ilmeeni nähtyä sanoikin, että siirrytään sittenkin suoraan saliin, ilokaasun pariin. Ja minullahan ei ollut mitään sitä vastaan.

Klo 01.30 päästiin synnytyssaliin ja istahdin keinutuoliin ottamaan supistuksia vastaan joita tuli 2-3 minuutin välein, ja ne jo tuntuivat! Ilokaasumaskin sain käteen ja hönkäilinkin sitä silmät muljahdellen, ennen kuin kätilö edes kerkesi käyttöä neuvomaan, tokaisi vaan, että hyvin näyttää olevan tekniikka hallussa =).
Käyrää ei edellenkään saatu ajettua, tai siis olin antureissa kiinni, mutta paperille piirtyi vaan "kärpäsenkakkaa" kun, lisälyönnit sotkivat, vauvan syke oli siinä 140-150 luokkaa ja aina kun extra tuli putosi lukema tuonne 70-80, eli luultavasti minun sykkeen nappasi jostain.
Kätilö lähti hälyyttämään lääkäriä hätiin, kun vauvaa kuitenkin täytyi seurata vähän tarkemmin juuri noitten lisälyöntien takia.

Klo 02.00 aikaan saapui lääkäri ja sanoi puhkaisevansa kalvot, että saadaan scalppi vauvan päähän mittaamaan luotettavasti sykettä. Tämä olikin sitten helpommin sanottu kun tehty.
Kamalista supistuksista huolimatta kohdunsuu edelleen sen väljästi kahdelle sormelle auki ja kohdunsuu todelle ylhäällä.
Sängyssä makaaminen oli yhtä tuskaa, lääkärillä sormet kaivoivat koko ajan kohdunsuulla että olisi saanut sen vehkeen vauvan päähän, minä vedin ilokaasua henkeni hädässä ja taisin siinä huutaakin, että antakaa mun jo ihmeessä olla. Sattui todella paljon! Mieskin siinä jo hädissään pyöri ja ihmetteli, kun mitään ei saatu aikaiseksi kun minulla vaan kamalat kivut sillä kaivamisella.

Vihdoin ja viimein noin 15 minuutin kaivamisen jälkeen alkoi ihana ja tasainen naputus kuulua, lääkäri oli ihmeissään kun lapsivettä ei näkynyt ei kuulunut, oli kuulemma kyllä kalvot puhkaissut!

Ja sitten taas hiljaisuus, laitteesta ei kuulunut mitään, no nyt oli piuhojen liitoksissa vikaa. Aaargh! No, liitoksia ja piuhoja vaihdeltiin, olin onneksi jo päässyt takaisin kiikkustuoliin. Tultiin siihen tulokseen, että sekään aparaatti toimi näitten lisälyöntien kanssa, välillä siis vauvan syke näytti 140-150 ja taas hetken päästä pomppasi 70-80:een. Turhauttavaa, itsellä oli vähän ulkopuolinen olo kun mies, kätilö ja lääkäri yrittivät saada koneita toimimaan, johtoja vaihdettiin ja kamala sählinki oli päällä.

Itse oli aivan pihalla, supistuksia tuli minuutin välein tai ilman välejä, aina kun tuntui, että ilokaasun posket lommollaan vetämisen olisi saattanut hetkeksi lopettaa, tuntui uusi kipuaalto nousevan. Eli oli todella pihalla, en jaksanut muuta kun keksittyä ilokaasuun ja silmien kiinni pitämiseen, välillä tuntui, että kaikki olisivat poistuneet salista kun en kuullutkaan enää mitään. Olin kuulemma silloin tällöin ärähtänyt, että onko täällä ketään!
No sitten alettiinkin hoitaa streptokokkia, eli penisilliinipaukku pitäisi tiputtaa suoneen.

Kätilö alkoi puuhailla tiputusta, minä varoitin, että suonet on sitten huonot ja sen totesi kätilökin, sanoi kerran koittavansa ja sitten jos ei onnistu pyytäisi lääkärin laittamaan. Tässä vaiheessa omatkin kivut tuntuivat hieman helpottaneen ja pystyin välillä hengittämään ihan raitista ilmaakin.
Tässä välissä muistelen käyneeni vessassa, kaikkien niiden piuhojen kanssa eli alapäässä scalppipiuhat, vatsalla lisäksi supistus- ja sydänäänianturi (oli laitettu takaisin kun alapään piuhat eivät toimineet toivotulla tavalla).

Klo 02.30 marssi lääkäri huoneeseen kätilön yrittäessä sitä tippaa väsätä, ja sanoi, että nyt on saatava sydänäänet kunnolla kuulumaan, kun ei tiedetä onko tuo 70-80 lukema äidin vai vauvan.
Kätilökään ei saanut tippaa laitettua ja lääkärilläkin siihen meni tovi, sanoi vaan, että onpahan suoneen yhteys auk,i jos leikkaukseen joudutaan, hän ei uskalla kauaa enää tuollaista käyrää katsoa.

Ja taas siirto petiin, eli yritettiin laittaa uusi scalppi vauvan päähän, jos siitä olisi apua. Kohdunsuu edelleen sen vaivaiset reilun 2cm auki, mutta kohdunsuu tullut kovaa vauhtia alaspäin ja laskeutunut hyvin, eli sentään jotain edistystä niillä tajuttomilla tauottomilla kivuilla oli aikaiseksi saatu. Taisin siinä kyllä rukoilla viimeistä piikkiä tai ihan mitä vaan.
Kätilö lupasi, että heti kun saadaan uudet piuhat vauvaan niin aletaan miettiä kohdunsuun puudutusta, tosin siinä pitäisi kohdunsuun olla auki vähintään neljä senttiä, ajattelin, että siihen menee sitten ikuisuus.
Lääkäri sai tällä kertaa uuden piuhan helposti vauvan päähän, mutta edelleenkään käyrään ei saatu muutosta, lapsivettäkin lirahti pikkuisen. Kivut sen kun yltyivät, pyysin päästä kyljelle ja se sallitiin=) Selällään makaaminen oli ihan kamalaa.

Tästä eteenpäin minulla onkin sitten vain hämäriä muistikuvia, mutta yritän kertoa niin kun muistan =).

Muistan katsoneeni kelloa 02.40 ja anelleeni taas armoa, kätilö sanoi, että tarkistetaan tilanne jos vaikka olisi jo sen 4cm auki ja olihan se, lääkäri oli vielä paikalla seuraamassa sydänääniä ja pohtimassa mitä tässä oikein tehdään. Kunnon käyrää olisi nyt saatava. Lupasi kuitenkin helpottaa oloani ja laittaa sen puudutuksen ensin ja sitten vauvasta mahdollisia verikokeita päästä, jos ei käyrät parane. Eli minulla oli 2 piuhaa alapäässä mittamassa sykettä, vatsan päällä kaksi sykeanturia + supistusanturi, ja kädessä tippa! Eli johtoja meni ja tuli, minä vääntelehdin sängyssä ja taisin sinne ilokaasumaskiin vähän jo itkeäkin, en siis pystynyt lopettamaan ilokaasun vetämistä hetkeksikään ja olin ollut ihan sekaisin. Puhellut levottomia ja ärähdellyt, että mistä tekin tiedätte kuinka mua sattuu ja muuta vastaava fiksua.
Kellonajoista minulla ei ole enää mitään hajua, mutta jossain vaiheessa minua taas pyydettiin kääntymään selälleni, että saadaan puudutus laitettua. Muistan selittäneeni, että en pysty en pysty ja vauva painaa kamalan alas, kätilö sanoi, että jokos sinä meinaat ponnistamaan ruveta, minä siihen, että en tiedä, mutta jotain sieltä nyt on jo tulossa. Samassa alkoi kroppa ponnistaan aivan itsestään ja lääkäri kurkkasi alapäätä ja sanoi, että ei tässä mitään puudutuksia enää keretä tämä on tulossa jo.

Kätilö ja lääkäri ja mies yrittivät saada minut kääntymään selälleni, siinä vaiheessa muistan vetäisseeni ilokaasumaskin naamalta ja huutaneeni, että selältään en synnytä! No siihen heidän oli tyytyminen.

Kroppa ponnisti itsestään taas, ja muistan pidätelleeni sitä valtaisaa ponnistamisen tunnetta. Päässäni mietin, että anna mennä vaan, anna kropan hoitaa tämä itse ja yritin rentouttaa itseni ja ihme kyllä onnistuin siinä, vielä yksi kropan ponnistus ja puolet päätä oli näkyvissä, mutta sitähän minä en tiennyt=). Ei tullut mitään tarvetta ponnistaa ja lääkäri sekä kätilö hoputtivat ponnistamaan.
olin aivan totaalisen pihalla ja ihmettelin, että minkäs takia tässä nyt pitää ponnistaa, vastahan tänne on tultu =). Samassa tuli taas ponnistus ja siinä se sitten oli, pikkuinen tyttö. Kello oli 03.15.
En oikein edes sitä itse tajunnut, mieskin oli ihan ihmeissään ja hoki, että kamalan pikkuinen.

Minulla supistukset jatkuivat aivan kamalina, ja sanoin, että älkää antako vauvaa minulle vielä, en pysty pitämään, vedin ilokaasua edelleen silmät päässä pyörien, jossain vaiheessa jo kysyin kätilöltä, että onko sieltä vielä toinen tulossa kun supistukset vaan jatkuu ja jatkuu. Kätilö sanoi, että no sehän se vasta yllätys olisikin. Sanoi sitten, että joillakin ei supistukset helpotu heti vauvan syntymään vaan jatkuvat niin kauan kunnes jälkeisetkin on tullut. No tulihan ne sieltä lopulta ja aah sitä ihanuutta, kivut loppuivat kun seinään vasta siinä vaiheessa. olin totaalisen uupunut ja ihan pöhnässä siitä ilokaasumäärästä, olin hokenut vaan, että miten se nyt syntyi, vastahan me tultiin.

Vihdoin sain vauvan rinnalle puettuna ja kapaloituna painoa pikkuisella oli 3030g, pituutta 49cm ja hattu 34 cm. Aivan ihana täydellinen pakkaus. Miehen lähetin kotiin nukkumaan, että jaksaa aamulla sitten lasten kanssa touhuta. Vauvalla suu napsasi siihen malliin, että tarjosin rintaa ja hyvin kelpasi, ei tosin jaksanut kun muutaman minuutin luputtaa.

Minulla oli aivan järkyttävän kylmä, sillä peti oli lapsivedestä aivan märkä, lapsivesihän meni sitten lopulta ponnistusvaiheessa. Vauva nostettiin omaan sänkyyn ja minä hipsin kuumaan suihkuun. Suihkussa taisin viihtyä ½ tuntia, kätilökin taisin useamman kerran käydä kysymässä, että onko joku hätänä. Iistuin vaan suihkutuolilla ja tärisin kylmästä ja jännityksen laukeamisesta.

Ja jonkin moista yhteenvetoa:

Synnytys oli nopea ja raju, kivut olivat kamalat. Kohdunsuu aukesi 45 minuutissa siitä 2 sentistä siihen, että vauva syntyi. Ponnistusvaihe oli helppo, en itse ponnistanut kertaakaan vaan luonto hoiti sen homman täysin 3-4 ponnistuksella vauva oli maailmassa. Alapää ei kärsinyt mitään "taisteluvaurioita" ja istuskelin vajaa ½ tuntia vauvan syntymästä suihkussa ensin ja sitten imetin istuallani suihkusta tultuani.

Osastolle päästiin siinä vähän ennen aamukuutta ja vauvalta mitattiin verensokerit, raskausdiabetekseni takia. Sokeriarvot oli sillä rajalla, että ei jouduttu valvontaan glukoositiputukseen. Lisämaitoa annettiin 2 ensimmäistä päivää, aina rinnallaolon jälkeen. Välillä jouduttiin antamaan ennen rintaa, sillä vauva väsyi rinnan imemiseen ja ei sitten jaksanut riittävää määrää pullosta, että sokeriarvot olisivat pysyneet hyvinä.

15.01.03 Oltiin kovasti jo lähdössä kotiin. Maito oli nousussa ja vauvan sokerit pysyneet hyvinä, vauvasta otettu streptokokkinäytekin oli negatiivinen. Mutta sitten huomattiinkin, että pikkuinen alkaa kellastua ja puolen päivään aloitettiinkin valohoito.

Onneksi vuorokausi valossa riitti ja torstaina päästiinkin jo kotiin.

Tyttö on aivan ihana, täydellinen, pieni ja siro, kaiken päälle vielä kiltti kun mikä =).
Tällä hetkellä, rintamaito riittää ja neiti syö 3-4 tunnin välein, kakkaa siihen päälle joka välissä ja välillä ihmettelee minne on joutunut silmät suurina ja pyöreinä.

Itse olen aivan ihmeissäni, jälleen kerran, kuinka tuota pikkuista voi rakastaa niin paljon. Voin vain pitää vauvaa sylissä ja ihmetellä ja haistella vauvan hajuja. Tästä vauva-ajasta meinaan ottaa kaiken irti, näillä näkymin kun tämä on nyt se "viimeinen" =D.

Miehen kanssa yhdessä ihmetellään, miten näistä pikkuisista nauttii aina vaan enemmän ja enemmän, mitä useampi lapsi on.

Yksi asia vaan vaivaa vähän omaatuntoa: isommat lapset.
Tuntuu, että haluaisin vaan sulkeutua vauvan kanssa omaan pieneen maailmaan ja välillä jopa itse säikähdän omia ärtymyksen tunteita noita ihania ja avuliaita sisaruksia kohtaan. Mutta kaipa tämäkin on joku luonnonoikku: emon täytyy pitää pienin hengissä, keinolla millä hyvänsä. Isot siskot ja veikka ovat hyvin ylpeitä vauvasta ja kaikille vieraille ilmoitetaan jo ovelta, että nyt meillä on se vauva.

Tähän on nyt hyvä lopettaa tämä kertomus, joka taitaa olla aika sekava, mutta koettakaa päästä mukaan.

Sonsku

SYNNYTYS-
KERTOMUKSET

 

Puuttuuko jokin sivu? Löysitkö rikkinäisen kuvan tai toimimattoman linkin?
Laita viestiä Huvituttiin!

 
hosted by Euronic Oy