Etusivulle Huvituttivapaa Huvituttiarki Huvitutti yhdistää Huvitutti esittäytyy

Odotuskertomukset
 

Synnytyskertomukset
 

Synnytyskertomukset
Lähetä oma kertomuksesi
................
Arjessa aiheesta:

Ristiäiskertomukset
 

Harrastuskertomukset
 

TuttiNyt
 

Odottajan päiväkirja
 

Lastensivut
 
Runot ja lorut
 

 

Yllätyksellinen ja odotettu pikku nyytti

iOdotettiin ja odotettiin... Aika tuntui varsin pitkältä, varsinkin kun olin jäänyt töistä pois jo kaksi kuukautta ennen varsinaista laskettua aikkaa, koska työskentelin nuorisopsykiatrisella osastolla nuorten kanssa, joiden kanssa raskaana olo oli hyvin rankkaa... Töissä sai pelätä suuren vatsansa kanssa, koska nuoret kokivat sen joten kin uhkana. Päivittäin kuuli uhkailuja ja sai toisaalta peltä, että joku heittää esim. tuolilla suureen vatsaani! Rankkaa, mutta onneksi minulla oli niin ihana lääkäri, joka kirjoitti minulle
pitkän sairasloman ennen äitiysloman alkua!

Laskettu aika tuli, mitään ei tapahtunut. Että otti päähän. Päivät kuluivat ja juhannus alkoi lähestyä. Minä mietin jo kauhulla, että olenko vielä juhannuksenakin tässä kunnossa ja juhannusta tietysti vietetään sairaalassa ynnyttämässä! Olinhan kuullut kauhukertomuksia, että vasta kolmen viikon päästä aletaan käynnistellä.

Minä päätin, että nyt se tulee. Kaunis kuuma kesä ja minä en jaksa enää tässä pyöreänä olla! Otin heti aamusta ohjat omiin käsiini. Ensin juoksin, jos sitä nyt juoksuksi voi sanoa, uimahalliin suuren muhkean vatsani kanssa. Sitten saunoin useaan kertaan kaikkien kanssaihmisteni kauhuksi! Kyllä ne varmaan ajatteli, että jo on pöhelö raskaana oleva neiti, mutta minä vaan ajattelin, että tämän on pakko auttaa! Uimaan en sentään uskaltanut mennä, kun oli varoiteltu kaíkista uimiseen liittyvistä pöpöistä, joita voi vedestä saada. Ja sitten taas juoksujalkaa lyllertäen kotiin.

Puolenpäivän aikaan alkoi jotain tuntua vatsassani. Mietin, että onkohan tämä sitä...Polttoja??? Ne loppuivat kuitenkin siihen.

Päätin vielä vähän tehdä töitä asian eteen, että jotain tapahtuisi, aloin siivota. Ja sen jälkeen ne alkoivatkin toden teolla. Soitin miehelleni ja menin istumaan tuskissani kotona kylpyammeeseen. Olimme mieheni kanssa miettineet, että vesisynnytys voisi olla mukava. Kylpyammeessa istuessani ja polttojen tullessa huomasin kuitenkin, että tämä juttu ei oile minua varten. Sattui niin kauheasti.

Mies tuli monen tunnin piinan jälkeen kotiin, laski polttojen väliä ja totesi klo 17, että nyt voidaan lähteä. Aika tuntui matelevan ja minä olin jo ehtinyt laskea moneen kertaan kylpyhuoneen kaakelit!

Päästiin sairaalaan. Kätilö totesi heti ovella, että poikahan sieltä tulee katsoen minun vatsani asentoa. Minä olin vaan, että kunhan nyt tulisi ja mieheni oli tyytyväinen, hän oli niin kovasti odottanut poikaa... ja ammattiihmisen sanaan on luottaminen!

Sain ilokaasua aluksi - ei mitään vaikutusta kipuihini. Päätin siinä vaiheessa, että kaiken avun otan vastaan, mitä vain saan. Seuraavaksi tarjottiin epiduraalia ja kyllähän se minulle kelpasi. Vähän sen antamisen jälkeen helpottikin. Minä istuskelin kiikkutulissa ja keinuttelin rauhassa mieheni lukiessa minulle niin kauan kun vauva päätti, että nyt ponnistetaan... Supistukset tuntuivat vain pieninä nipistyksinä epiduraalin vaikutuksesta.

Ponnistus alkoi...ja kesti. Koko touhua oli ketänyt jo 10 h. Ponnistin ja mitään ei tapahtunut. Ponnistin uudestaan ja mitään ei tapahtunut. Vihdoin leikattiin väliliha. Kätilö totesi, että vauvan käsi on jotenkin pahasti tiellä, niin että vauva ei pääse tulemaan. Minä olin jo aivan rätti poikki rikki ponnistamisesta ja ilman mieheni ja kätilön yhteisponnistusta en olisi enää jaksanut.

Ponnistettuani tunnin syntyi pieni verinen nyytti, joka kaikkien yllätyksesksi olikin tyttö. Minä repesin alhaalta pahasti välilihan leikkauksesta huolimatta, mutta olin oikein onnellinen. Terve vauva. Mieheni oli kuin puulla päähän lyöty, kun tulikin tyttö! Mutta alkuhankaluuksien jälkeen hänkin on ollut mukavasti lapsen hoidossa mukana.

Sairaalassa olimme koko perhe 2 päivää perheosastolla. Tutustuimme hiljaa toiisiimme ja tunsimme pärjäävämme, joten lähdimme kaikessa rauhassa kaikkien ihmetyksesksi kotiin. Imetys onnistui aluksi äidinmaidonvastikkeen turvin, mutta kun maito nousi rintaan niin mitään ongelmia ei enää ollut. Tuntui jotenkin turhalta olla enää sairaalassa, kun kerran koko ajan pärjäsimme omassa huoneessammekin keskenämme.

Eli näin sai alkunsa kauan odotettu pikku nyytti, minun silmäteräni. Mutta näin lopussa todettakoon, että lopussa kiitos seisoo!

SYNNYTYS-
KERTOMUKSET

 

Puuttuuko jokin sivu? Löysitkö rikkinäisen kuvan tai toimimattoman linkin?
Laita viestiä Huvituttiin!

 
hosted by Euronic Oy