Etusivulle Huvituttivapaa Huvituttiarki Huvitutti yhdistää Huvitutti esittäytyy

Odotuskertomukset
 

Synnytyskertomukset
 

Synnytyskertomukset
Lähetä oma kertomuksesi
................
Arjessa aiheesta:

Ristiäiskertomukset
 

Harrastuskertomukset
 

TuttiNyt
 

Odottajan päiväkirja
 

Lastensivut
 
Runot ja lorut
 

 

Kun on oikein pieni, voi lentää linnun untuvalla

22.10.1998 viikkoja 29+2. Illlalla Kätilöopistolle lapsiveden tihkumisen vuoksi. Lääkkeeksi 2 pistosta kortisonia vauvan keuhkojen kehittämiseksi ja vuodeosastolle seurantaan.

23.10.1998. Sairaalassa. Ultrassa todettiin vauvan olevan perätilassa. Lapsivettä alkoi valua runsaasti, joten siirto ambulanssilla Naistenklinikalle. Siellä tilanne oli suhteellisen rauhallinen. Odoteltiin, josko tilanne selkiytyisi.

24.10.1998. Lapsivettä tuli yhä runsaammin. Illalla alkoi supistella, johon sain niitä estävää lääkettä ruiskeena. Yöllä supistukset voimistuivat ja aloin vuotaa verta. Lisää lääkettä.

25.10.1998 Aamulla lääkäri tuli klo 8.20 katsomaan tilanteen. Supistukset olivat sen verran rankkoja, että päätettiin siirtyä synnytyssaliin varmuuden vuoksi ja laittaa supistuksia lopettava tippa tippumaan. Soitin miehelleni, joka tulikin tosi nopeasti.

Kätilö laittoi sydänanturin ja supistusanturin kiinni vatsani ympärille. Supistuksia tuli harvemmin eivätkä ne olleet niin kipeitä enää. Säännöllisyyttä niissä ei ollut. Supistusanturi ei mitannut yhtäkään supistusta ja kätilön kanssa kinasteltiinkin siitä, ovatko ne supistuksia vai ei. Kätilön mielestä ne eivät voineet olla, koska anturi ei niitä rekisteröinyt...Kaikki kipu tuntui todella alhaalla, josta mainitsinkin kätilölle.

Kello 12.00 jälkeen lääkäri tuli tekemään sisätutkimusta ja ilmoitti kohdunsuun avautuneen 4 cm, ja että hänellä oli vauvan varpaat ja kantapää kädessä. Siitä alkoikin sitten hulina. Huoneeseen tuli kolme kätilöä. He auttoivat minulle leikkauspaidan päälle, korut otettiin pois ja minut katetroitiin. En muista koskaan tärisseeni niin paljon.

Leikkaussalissa oli kamala vilske. Vihreitä ja valkoisia takkeja oli ainakin 15. Minua pelotti ja tärisinkin todella paljon. Itketti. Aamulla synnytyssalissa ollessani oli vielä olemassa mahdollisuus, että koko prosessin saisi pysäytettyä ja vauva saisi vielä kasvaa kohdussani. Nyt tämä mahdollisuus oli mennyt. Minusta tulisi kohta äiti ja miehestäni isä. Minua pelotti. Olisiko vauvamme tarpeeksi iso ja vahva syntymään? Ultrassa oli annettu painoarvioksi 1600 grammaa, joka tuntui turvalliselta.

Käsissäni oli kanyyleja ja mittalaitteita. Vatsani pestiin leikkausta varten ja hetken kuluttua minua pyydettiin kääntymään kyljelleni ja vetäytymään mahdollisimman kippuraan spinaalipuudutuksen laittoa varten. Aikaisemmin pelkkä ajatus tuntui kammottavalta, mutta jostakin olin saanut voimia. Nyt olo tuntui vain levolliselta. Piikkien laitto ei tuntunut yhtään, jalat alkoivat tuntua lämpimiltä ja tunnottomilta. Mieheni tuli leikkaussaliin pukeutuneena Hyksin valkoiseen t-paitaan ja housuihin sekä vihreisiin puukenkiin ja lakkiin. Hän istuutui pääpuoleeni, ja leikkaus alkoi.

Tuntui kummalliselta, kun vatsaani möyrittiin mutta kipua ei tuntunut. Mieheni silitteli tukkaani. Leikkaus tuntui kestävän ikuisuuden ja aloin vähän hermostua. Kysyin, mitä oikein tapahtui ja anestesialääkäri kertoi, että vauvan pylly oli jo ulkona ja että meille tulee poika. Vähän aikaa vielä ja vauva oli syntynyt. Kello oli 13.23.

Elokuvissa vauva huutaa heti synnyttyään ja pieni paniikki alkoi nostaa päätään, kun mitään ei kuulunut. Lääkärien ja hoitajien muuri oli lapsen edessä enkä nähnyt hänestä vilaustakaan. Kunnes: pieni ja hentoinen parkaisu ja sai kyyneleet valumaan pitkin poskiani..

Minua alettiin ompelemaan kasaan ja sain poikani hetkeksi rinnalleni. Noin 20 sekuntia ehdin ihmetellä häntä. En uskaltanut koskettaa kuin sormenpäällä, koska hän vaikutti niin pieneltä ja hentoiselta. Ikuisiksi ajoiksi on mieleeni piirtyneet hänen sormensa. Voiko niin pienellä olla niin pitkät sormet?

Hän oli vain hetken rinnallani. Mieheni lähti lastenlääkärin kanssa viemään häntä Lastenklinikan osastolle 7, vauvojen teho-osastolle. Myöhemmin hän kertoi, että matka tuntui kilometrien pituiselta. Todellisuudessa se oli noin 800 m. Matkalla mieheni sai taluttaa lastenlääkärin pyörää maanalaisia käytäviä pitkin. (Myöhemmin kuulimme, että pyörän taluttaminen on ollut jokaisen isän tehtävä., sillä lääkärit pyöräilevät ko. matkan Lastenklinikalta Naistenklinikalle tunnelia pitkin.)

Osastolle vauvamme saapui klo 14.00. Hänet laitettiin suoraan hengityskoneeseen, josta hän pääsi pois klo 20.30. Otettiin paljon verinäytteitä ja aloitettiin antibioottihoito. Hoitajan mukaan poikamme voi mainiosti eikä tarvinnut lisähappea vaan hengitteli ihan itse alusta lähtien. Hänet mitattiin ja punnittiin, 1460 grammaa ja 39,5 cm. Päänympärys oli 28,3 cm. Mummi ja vaari kävivät katsomassa.

26.10.1998 Päivä sujui rauhallisesti. Klo 12.00 vauvamme sai ensimmäisen kerran maitoa 1 ml nenämahaletkuun. Kävin katsomassa poikaani ensimmäisen kerran. Hoitaja työnsi minut pyörätuolilla osastolle. Edellinen päivä oli mennyt leikkauksen jälkeisessä lääkehumalassa ja teholla näpätty polaroidkuvassa poikani näytti vähintään kaksikiloiselta. En ollut osannut varautua siihen mitä näin.

Siellä hän makasi, letkuineen ja piuhoineen. Todellisuus iski moukarin lailla. Meille oli tosiaan syntynyt pientäkin pienempi lapsi, joka tarvitsi kaiken mahdollisen avun elämänsä alkuun. Hän näytti niin pieneltä ja avuttomalta. Minä olin hänen äitinsä, mutta minusta ei ollut nyt mitään hyötyä.

 

SYNNYTYS-
KERTOMUKSET

 

Puuttuuko jokin sivu? Löysitkö rikkinäisen kuvan tai toimimattoman linkin?
Laita viestiä Huvituttiin!

 
hosted by Euronic Oy