Etusivulle Huvituttivapaa Huvituttiarki Huvitutti yhdistää Huvitutti esittäytyy

Odotuskertomukset
 

Synnytyskertomukset
 

Synnytyskertomukset
Lähetä oma kertomuksesi
................
Arjessa aiheesta:

Ristiäiskertomukset
 

Harrastuskertomukset
 

TuttiNyt
 

Odottajan päiväkirja
 

Lastensivut
 
Runot ja lorut
 

 

Kuoleman porteilla

Laskettuna päivänä menin äitiyspolille sovittuun kontrolliin. Terveydenhoitaja arveli vauvan olevan reilusti yli nelikiloinen ja koska verenpaineeni oli ollut koholla jo useita viikkoja ja valkuaiset vähän plussalla tilannekatsaus oli paikallaan. Osastolle jääntihän siitä tuli ja lääkäri lupaili käynnistystä seuraavalle päivälle.

Olin innoissani, koska olin jo tuskastunut olotilaani ja nyt ei tarvitsisi enää kauaa odotella. Osastolla olin sitten pari tylsää päivää, joiden aikana ei tapahtunut oikeastaan yhtään mitään. Kolmannen päivän aamuna sain lopultakin minulle luvatun ensimmäisen käynnistyspillerin. En odottanut mitään tapahtuvaksi pitkään aikaan koska osastolla oli mammoja, jotka olivat ko. pillereitä jo monta päivää popsineet ilman mainittavaa tulosta.

Samana iltana alkoi kuitenkin tapahtua, klo 19 maissa supistuskäyrä kohoili jo kivasti mutta mitään tuntemuksia ei ollut. Kunnes aivan yhtäkkiä rajut supistukset alkoivat n. klo 21. Ei mitään 10 minuutin välein tyyliä vaan kunnon kärsimystä alusta asti. Siellä sitten kiersin hämärää osastoa kuuden tunnin ajan tuskissani. Yököille näytin olevan ilmaa, siellä katselivat jalat pöydällä telkkaria karkkipussia syöden.

Käyrää ottivat kerran ja sisätutkimuksen tekivät jossain välissä, senkin hyvin vastentahtoisesti. Lopulta toinen heistä suostui laittamaan aqua-rakkuloita, jotka auttoivatkin selkäkipuun tosi hyvin.

Taisivat kyllästyä ähellykseeni koska veivät minut synnytyssaliin n. klo 03, vaikka kohdunsuu oli edelleen tiukasti kiinni. Olo oli todella kurja ja yksinäinen, koska enhän ollut synnytykseni kuvitellut näin alkavan. Salista soitin miehelleni, joka tulikin pian paikalle vaikka mitään ei ollutkaan odotettavissa aikoihin, mutta olin todellakin seuran tarpeessa.

Siinä sitten ympyrää kiertelin, supistukset tulivat lähes tauotta mutta paikat vain pysyivät kiinni. Sain peditiiniä ja ilokaasuakin yritin naukkailla mutta se teki vain kauhean öklöttävän olon. Kuuden maissa aamulla ynseä mieslääkäri tuli tekemään tilannekatsauksen ja totesi, että kiinni on ja tiukasti, raapi siinä päätään ja ihmetteli kohdunsuuni outoutta. Todella rohkaisevaa. Kalvoja ei voitu puhkaista, joten odottelu jatkuisi. Jo yhdeksän tuntia täyttä tuskaa eikä mitään edistystä.

Yhtäkkiä lapsivedet lorahtivatkin, liekö lääkärin tutkiminen edesauttanut asiaa, tiedä häntä. Lopultakin kohdunsuu suostui avautumaan sen verran, että epiduraali voitiin laittaa. Ah, sitä autuutta. Se auttoi heti ja tosi hyvin. Kello oli 6.30. Samalla laitettiin oksitosinit tippumaan. Siinä sitten makoiltiin, aika kului matelemalla. Kätilö vaihtui pariinkin otteeseen, aamu vaihtui iltapäiväksi. Kohdunsuu oli kolmelta iltapäivällä vain 4 cm auki, 18 tunnin jälkeen. Pikkuhiljaa epiduraalin vaikutus alkoi hiipua, kipu alkoi tuntua peräaukon seudulla. Karmea tunne. Seurasi lähes kolme tuntia yhtä helvettiä, tämä kipu oli jotain käsittämättömän kamalaa. Kohdunsuu ei suostunut avautumaan enempää, ruikutin ja rukoilin kätilöä tekemään jotakin, aloin jo olla jaksamisen rajamailla. Jouduimme odottamaan ainoaa päivystävää lääkäriä ikuisuudelta tuntuvan ajan. Hän saapui lopulta paikalle 17.30, totesi synnytyksen pysähtyneen ja vauvan kääntyneen kasvotarjontaan. Kun kuulin sanan sektio,
tunsin vain suurta helpotusta. Lopultakin tämä kidutus päättyisi - luulin...

Leikkaussalissa sain spinaalipuudutuksen. Olin puoliunessa koko operaation ajan. Muistan kätilön kiljaisseen: "Onneksi olkoon, iso poika tuli!" Vauvaa vilautettiin minulle ja lääkäri otti hänet hoiviinsa. Kuuntelin turtana pojan itkua, oloni oli tyhjä mutta helpottunut.

Minut ommeltiin kiinni ja vietiin takaisin synnytyshuoneeseen, jossa mieheni joi kahvia. Yhtäkkiä oloni muuttui aivan kauheaksi, aloin täristä ja vapista, oksetti, puhuinkin kuulemma sekavia. Normaaleja puudutuksen jälkeisiä olotiloja, ajattelin kai. Mieheni oli jossain vaiheessa lähtenyt vauvan luo, joka oli lämpökaapissa köllöttelemässä. Kätilö hääri vieressäni ja paineli mahaani, johon sattui hirveästi. Yritti edesauttaa kohdun supistumista, kuulemma.

Yhtäkkiä kätilö lähti pois ja jäin yksin huoneeseen. Oksensin, hyvä kun en tukehtunut siihen koska en voinut kääntyä. Tärisin ja vapisin edelleen rajusti. Yhtäkkiä tunsin kuinka alapäässäni hulahti moneen otteeseen ja kun käänsin päätäni, tajusin, että vuode oli punaisena verestä, sitä tuli pulppuamalla sisuksistani. Muistan ajatelleeni, että tämän täytyy olla vakavaa. Aloin karjumaan - enhän tiennyt, että kätilö oli jo lähtenyt juoksujalkaa etsimään lääkäriä. Huusin kätilöä, lääkäriä, miestäni, apua, ketä tahansa, olin aivan paniikissa ja hysteerinen. Olin huoneessa yksin ehkä noin viitisen minuuttia, mutta se tuntui ikuisuudelta.

Yhtäkkiä huone oli täynnä ihmisiä, kauhea hässäkkä, tippaa laitetaan, ja kaikkea mahdollista muuta piuhaa - kuin sairaalasarjoissa konsanaan. Ystävällinen naislääkäri esittäytyi ja sanoi olevansa paikalle hälytetty takapäivystäjä, koska "sinulle tuli nyt vähän ongelmia". Anestesialääkäri huusi naama punaisena jonnekin ohjeita veren tilaamiseksi ja hetken kuluttua muistan hänen karjuneen: "Missä helvetissä se veri viipyy, soita takaisin, nyt on KIIRE!" Ja sitten minua lähdettiin viemään juoksujalkaa. Viimeinen ajatukseni - jonka muistan edelleenkin kristallinkirkkaasti - ennen kuin menetin vuotoshokin seurauksena tajuntani oli se, että 36 vuottako tätä kesti, nyt minä kuolen, mies jää yksin vauvan kanssa, miten ihmeessä hän pärjää?

Heräsin kolmen päivän kuluttua teho-osastolta, josta minut sitten vietiin synnyttäneiden osastolle vauvani luokse. Mitä oli tapahtunut?

Sektion yhteydessä oli huomattu, että kohtuni ei supistunut lainkaan vaan oli atoninen (veltto). Olin saanut moninkertaisen määrän kohtua supistavaa lääkettä ja minut oli ommeltu kiinni. Lääkärit olivat nostaneet peukut pystyyn, toivoneet parasta mutta pelänneet pahinta. Ja kaikista pahin mahdollinen tapahtui. Koska kohtu ei supistunut lainkaan, siitä seurasi valtava verenvuoto. Vuodin yhteensä n. 20 litraa verta. Usean tunnin kestäneen leikkauksen aikana gynegologit eivät saanet yrityksistään huolimatta vuotoa tyrehtymään ja lopulta joutuivat hälyttämään paikalle verisuonikirurgin, joka omalla tekniikallaan sai vuodon lopulta loppumaan sitomalla isot kohtuvaltimot kiinni. Helpoin tapa saada vuoto loppumaan olisi ollut kohdunpoisto mutta sitä lääkärit halusivat välttää viimeiseen asti (en kyllä tänä päivänäkään ymmärrä miksi eivät sitä tehneet tilanteen kriittisyyden tietäen).

Minua pidettiin kolme päivää teho-osastolla nukutuksessa, letkuissa ja hengityskoneessa, jotta toipuminen lähtisi edistymään paremmin. Ennen heräämistäni mitään takeita ei oltu annettu siitä toimisivatko mm. aivoni enää normaalisti. Elimistöni oli aivan sekaisin, minulla oli mm. 15 kiloa nesteturvotuksia ja verenpaine oli tähtitieteellisissä lukemissa.

Toipuminen oli raskasta sekä fyysisesti että henkisesti. Olin molemmilta osin erittäin huonossa kunnossa. Lääkäreiden mukaan selviytymiseni oli lääketieteellinen ihme, vuoto oli niin valtava. Hyvä yleiskuntoni ja vahva sydämeni edesauttoivat selviytymistäni. En tule ikinä unohtamaan lääkärin sanoja: "Kuoleman porteilla kävit mutta vielä ei ollut aikasi, pieni poikasi tarvitsi äitiä".

Atoninen kohtu oli minun tapauksessani tavallaan synnynnäinen ominaisuus mikä ilmeni vasta ensimmäisessä synnytyksessä ja olisi ilmeisesti kohdalleni tullut alatiesynnytyksessäkin. Tässä rajuudessa se on erittäin harvinaista, lähinnä tilastollinen harvinaisuus eli kenenkään tätä lukevan ei kannata moista omalle kohdalleen pelätä.

Loppu hyvin kaikki hyvin, toivuin pikku hiljaa. Takapakkeja tuli ensimmäisen vuoden aikana useitakin. Mutta nyt elämä jo hymyilee. Poikamme on 2½-vuotias iloinen ja valloittava vesseli - iltatähtösemme, jonka maailmaan tulossa syntymä ja kuolema katsoivat toisiaan silmiin. Elämä on ihmeellistä.

Mikaelin äiti

SYNNYTYS-
KERTOMUKSET

 

Puuttuuko jokin sivu? Löysitkö rikkinäisen kuvan tai toimimattoman linkin?
Laita viestiä Huvituttiin!

 
hosted by Euronic Oy