Etusivulle Huvituttivapaa Huvituttiarki Huvitutti yhdistää Huvitutti esittäytyy

Odotuskertomukset
 

Synnytyskertomukset
 

Synnytyskertomukset
Lähetä oma kertomuksesi
................
Arjessa aiheesta:

Ristiäiskertomukset
 

Harrastuskertomukset
 

TuttiNyt
 

Odottajan päiväkirja
 

Lastensivut
 
Runot ja lorut
 

 

Saimme pienen talvilinnun

Supistukset alkoivat marraskuisena lauantai-aamuna klo 530 ja heti säännöllisinä ja kivuliaina. Mieheni herätin klo 7 ja Haikaranpesään soitin "oikeaoppisesti" kahden tunnin odottelun jälkeen klo 730. Osastolta käskivät olla kotona vielä tunnin tai pari jos mahdollista, mutta jo klo 8 supistukset tulivat 3-5 minuutin välein melkein minuutin mittaisina ja olo oli sellainen, että hetkeäkään ei kannata odottaa.

Onneksi emme odottaneet kauempaa kotona, koska kun klo 830 olimme osastolla, kohdunsuu oli 6-7 cm auki ja melkein heti tarvitsin kaarimaljaa. "Seitsemän sentin pahoinvointia" sanoi kätilö. Kivut olivat tässä vaiheessa jo sitä luokkaa, että aloin kaipaamaan jotain kivunlievitystä, mutta tajusin itsekin, että homma etenee niin nopeasti, että puudutteita ei oikein kannata enää ottaa. Istuin keinutuolissa ilokaasua hengittäen ja Josh Grobanin cd:tä kuunnellen ja itkin, osittain ehkä kivustakin, mutta enemmän ehkä siksi, että koin tilanteen niin hienoksi ja kauniiksi.

Reilun tunnin kuluttua osastolle saapumisesta minua alkoi yhtäkkiä samanaikaisesti pyörryttää ja ponnistuttaa, mutta koska en tiennyt, mikä oli kohdunsuun tilanne, olin aivan hätää kärsimässä. Mieheni soitti hädissään kelloa ja kun kätilöä ei kuulunut, lähti etsimään. Kun kätilö tuli klo 950 tuli synnytyshuoneeseen, hän totesi, että kohdunsuu oli täysin auki. Lapsi ei kuitenkaan ollut vielä yhtään laskeutunut (tämän pää oli ilmeisesti hieman väärässä asennossa, mikä hidasti laskeutumista) joten ponnisteluun ei vielä tässä vaiheessa kannattanut tuhlata kauheasti energiaa. Tämä vaihe oli synnytyksen kaikkein turhauttavin, reitti oli lapselle selvä, mutta lapsi antoi vielä odottaa itseään. Kun supistukset alkoivat tässä vaiheessa vähän hiipua, sain oksitosiinitipan avukseni.

Liitoskivut haittasivat hyvän asennon löytymistä, ja kokeilinkin erilaisia asentoja, mutta kun lapsi laskeutui paremmin seisten kuin puoli-istuvassa asennossa, niin yritin parhaani mukaan jaksaa ponnistaa sängyn reunaan nojaten. Rankkaa se oli jaloille, ja lopulta siirryin jakkaralle, jossa tyttö sitten syntyikin, 45 minuutin ponnistamisen jälkeen. Tasan kello 12, vain 6.5 tunnin urakan jälkeen, sain työstäni palkinnon, terveen ja kauniin tyttövauvan, jolla oli painoa 3655g ja pituutta 52cm. Mieheni oli koko ajan erinomaisena tukena, vaikka itse olikin etukäteen aivan varma, että jossain vaiheessa pyörtyy. Hän leikkasi jopa napanuoran, eikä kuulemma edes tehnyt yhtään heikkoa.:)

En olisi ikinä kuvitellut synnyttäväni ilman kivunlievitystä ja jakkaralla mieheeni nojaten, mutta niin siinä vain kävi. Mieheni oli aivan ihmeissään, koska en ollut koko synnytyksen aikana sanonut sanaakaan, mitä nyt pyytänyt välillä vähän vettä. Minäkin olin etukäteen arvellut, että saattaisin kiroilla ja haukkua mieheni pataluhaksi, mutta tämäkin ennakkokäsitys romuttui siis täysin. Lapsiveden menoaika jäi lopulta arvoitukseksi, todennäköisesti vedet menivät vasta ponnistusvaiheessa.

Repeämiltä en minäkään välttynyt. "En minä niitä niin tarkkaan laskenut" sanoi kätilö, kun kysyin tikkien määrää, mutta arveli sitten, että "viitisentoista". Vauva makasi rinnalla koko ompelun ajan, ja vasta tämän jälkeen hänet otettiin punnittavaksi ja mitattavaksi ja kylvetettäväksi.

Synnytyksestä jäi hyvä mieli ja kauniita muistoja. Taidan tehdä tämän joskus toistekin. Ja toivottavasti taas Haikaranpesässä...:)

Wintery Amazon

SYNNYTYS-
KERTOMUKSET

 

Puuttuuko jokin sivu? Löysitkö rikkinäisen kuvan tai toimimattoman linkin?
Laita viestiä Huvituttiin!

 
hosted by Euronic Oy