Etusivulle Huvituttivapaa Huvituttiarki Huvitutti yhdistää Huvitutti esittäytyy

Odotuskertomukset
 

Synnytyskertomukset
 

Synnytyskertomukset
Lähetä oma kertomuksesi
................
Arjessa aiheesta:

Ristiäiskertomukset
 

Harrastuskertomukset
 

TuttiNyt
 

Odottajan päiväkirja
 

Lastensivut
 
Runot ja lorut
 

 

Maukka tuli!

Raskausviikkoja koossa 39+4, päätimme lähteä vielä kerran mieheni isovanhempien luokse n. 100km päähän. Minulla oli ollut muutaman päivän ajan tuntemuksia että kohta jotain tapahtuu mutta päätin vielä lähteä matkaan. Mummolassa kaikki meni hyvin, loppuillasta nousi muutaman kerran kylmä hiki kun supisteli niin kovasti. Ei kuitenkaan paniikkia, eihän se vielä malta tulla kuitenkaan :).

Sunnuntai-aamupäivä, kello näyttää kohta puolta päivää. Meillä heräillään ja päätämme yrittää jouduttaa syntymää itse luomukeinoin ;) Itse olen kolme viikkoa yliaikainen ja mieheni myös, joten päätimme yrittää tehdä jotain jotta lapsemme ei "myöhästyisi" niin paljoa.

Iltapäivällä puoli neljän aikaan tuntui napakka supistus. Heti perään toinen samanlainen, kolmas, neljäs... HUI! Onkohan tämä nyt sitä? Illalla yhdeksän aikaan supistukset tulivat vajaan 10 minuutin välein, lähetin mieheni hakemaan lähikaupasta pientä evästä jos lähtö tulisi. Soitin sillä välin äidilleni ja kerroin että nyt taitaa olla tosi kyseessä. Heti puhelun jälkeen supistukset loppuivat kuin seinään. "Niinpä tietenkin" -ajattelin. Tunsin itseni petetyksi, en halunnut kuulua siihen joukkoon joka joutuu kuulostelemaan moneen otteeseen että joko nyt voisi olla tosi kyseessä jne...

Kymmenen jälkeen supisti taas napakasti. Nämä tuntuivat jo vaativimmilta, jalatkin pettivät alta muutaman kerran. Soitin sairaalalle puolen yön aikaan ja kerroin supistusten tulevan 7 minuutin välein. Sairaalalta sanottiin ettei vielä kannata tulla. Parin tunnin kuluttua supistukset tulivat jo niin rajuina että päätimme lähteä, vaikka ne eivät olleet säännöllisiä. Synnyttäjien vastaanotolla oli kaikki huoneet täynnä ja jouduimme odottelemaan puolisen tuntia aulassa. Kipujen kanssa huoneen vapautuminen tuntui lähinnä valovuodelta mutta liikkuminen auttoi kummasti.

Huoneeseen päästyämme kätilö tutki kohdunsuun joka oli kolme senttiä auki. Päästin helpotuksen parahduksen koska olin pelännyt että tulemme sairaalalle liian aikaisin ja meidät lähetetään kotiin. Kätilö nauroi ettei ketään enää kolmessa sentissä näin kovilla supistuksilla kotiin passiteta. Parin tunnin ajan suihkuttelin ja kävelin ympyrää jotta avautuminen jatkuisi yhtä hyvänä kuin tähän asti. Halusin yrittää pärjätä mahdollisimman pitkään ilman lääkkeitä. Kävelyni olikin tuottanut tulosta kun klo viiden jälkeen kätilö tuli tekemään uuden tutkimuksen. Hän halusi käydä ultrassa tarkistamassa että vauva on varmasti pää alaspäin. Mahan päältä tuntui kuulemma siltä että vauva voisi olla myös perätilassa. Ultrassa kuitenkin selvisi että oikein päin siellä ollaan ja viisi senttiä auki. Lapsivettäkin lorahti samalla. Lapsiveden tulon jälkeen supistukset muuttivat muotoaan aivan totaalisesti; välejä ei enää tullut, vaan uusi supistus alkoi heti edellisen loputtua. Kun supistus alkoi vyöryä päälle, tuntui ettei mikään maailman mahti voisi tuntua tällaiselta! Tunnetta ei voi sanoa pelkästään kivuksi, se oli kokonaisvaltaisempaa, supistus otti valtaansa koko ruumiin sekä fyysisesti että myös henkisesti. Sanoin kätilölle että nyt maistuisi mikä tahansa kipulääkitys! Kätilö huomasi tahdin muuttuneen rajusti ja lähti juosten soittamaan synnytysosastolle että täältä tulee NYT synnyttäjä! (tarkoituksena oli ollut palata takaisin huoneeseen avautumaan lisää..)

Halusin itse kävellä vielä huoneeseen ja sain (vain vaivoin) käveltyä perille. Aikaa oli ilmeisesti kävelyssäni kulunut senverran että sängylle päästyäni minut juoksutettiin synnytyssaliin. Kätilö teki taas sisätutkimuksen ja huudahti:
"Täällä ollaan kuule 10 senttiä auki, sinä voit nyt alkaa ponnistaa!!"
Kivunlievitys siis sikseen! :) Olimme mieheni kanssa täysin lamaantuneita; Ei kai nyt jo?? Eihän tässä vielä synnytetä, vastahan me avaudutaan!?! Kätilö nauroi ja sanoi että tämä vauva tulee nyt, täällä näkyy jo tukkaa!

Kokeilen ensin ponnistaa puoli-istuvassa asennossa joka ei tuntunut edes ajatuksena hyvältä. Konttausasentokaan ei tuntunut omalta, mutta kyljellään olo jalasta kiinni pitäen tuntui hyvältä.
"Siitä sitten vaan joka supistuksella pari-kolme kunnon ponnistusta" -kätilö neuvoi.
Mietin että miten tässä uskaltaa ponnistaa kun tuntuu että joka paikka on täynnä vauvan päätä... enkä ponnistanut. Kätilö kehotti kokeilemaan vauvan päätä, ja sen tehtyäni päätin että tuon paketin minä haluan käsiini kokonaan ja ponnistin kunnolla muutaman kerran. Pään synnyttyä vedin muutaman kerran syvään henkeä ja hartiat syntyivät kevyellä ponnistuksella heti perään.

Vauvalta imettiin hengitystiet puhtaaksi ja hänet nostettiin ilmaan. Ihana parkaisu pääsi ilmoille.
"Teille syntyi poika! Onneksi olkoon!"
"Mitä?? Tuliko poika?!?" -kysyin kyyneleet poskille valuen.
"Joo, se on poika!" -mieheni sanoi itku kurkussa itsekin.
"Ihanaa!!"

Olin ollut koko raskauden aivan varma siitä että vauva on tyttö. En tiedä miksi mutta siltä vaan tuntui. Kun kuulin että meille syntyi poika, se tuntui maailman mahtavimmalta asialta. Olin asennoitunut niin vakaasti siihen että saan tytön että poika tuntui kuin kokonaan uudelta elämältä!

Ja siltä se tuntuu edelleen. Kuukauden vanha poikamme köllöttelee nyt tätä tarinaa kirjoittaessani sylissäni katsellen minua nappisilmillään: "Mitä sinä äiti teet kun kuuluu tuo outo naputus? Enkö pääsisi jo tisulle?"

SYNNYTYS-
KERTOMUKSET

 

Puuttuuko jokin sivu? Löysitkö rikkinäisen kuvan tai toimimattoman linkin?
Laita viestiä Huvituttiin!

 
hosted by Euronic Oy