Etusivulle Huvituttivapaa Huvituttiarki Huvitutti yhdistää Huvitutti esittäytyy

Odotuskertomukset
 

Synnytyskertomukset
 

Synnytyskertomukset
Lähetä oma kertomuksesi
................
Arjessa aiheesta:

Ristiäiskertomukset
 

Harrastuskertomukset
 

TuttiNyt
 

Odottajan päiväkirja
 

Lastensivut
 
Runot ja lorut
 

 

Haikara toi pienen suuren ihmeen

Kahdeksan aikaan aamulla heräsin siihen, että pidin miehestäni kiinni ja tunsin kipua alavatsalla. Raskausviikkoja oli siihen mennessä kertynyt 39+2. Kivut menivät pian ohi ja ihmettelin, että mikäköhän nyt noin sattui. Ei tietenkään tullut mieleeni, että saattaisiko olla synnytys käynnistynyt... Olisi neuvola tänään ja ajattelin, kertoa siellä ihme kivuista.

Ei kuitenkaan kauankaan, kun taas tuli hirvittävä kipuaalto. Taitaa jäädä neuvolassa käynti. Nyt täytyi herättää mieskin ja kertoa, että taitaa olla esikoisemme tulossa tänään. Supistukset tuntuivat kuitenkin tosi oudoilta. Olin jäännyt sairaslomalle kuukautta ennen äitiysloman alkua ennenaikaisten supistusten takia ja luulin tietäväni miltä tuntuivat kipeät supistukset. Nyt ne vasta kipeitä oli.

Supistuksia alkoi tulemaan pian alle 10 min välein, mutta en pitänyt kiirettä Haikaranpesään soittamisen kanssa. Niin monesti olin kuullut, että kannattaa olla kotona niin kauan kuin vain pystyy. Ensisynnytyshän tavallisesti kestää kauemmin.

Tunnin päästä alkoivat supistukset olla kuitenkin jo todella kipeitä ja tulivat usein, joten päätin soittaa. Siellä kätilö kyseli kaikki perusjutut. Kysyipä sitten supistusten kestonkin. Enhän minä ollut sellaista tietenkään laskenut ja veikkasin, että joku 15 sekuntia. Kätilö sanoi, että niin lyhyet supistukset eivät saa vielä mitään aikaan kohdunsuulla. Kehoitti minua jäämään vielä kotiin, menemään suihkuun ja soittamaan parin tunnin päästä uudelleen. Minua harmitti! Olin jo tosi kipeä eikä vielä edes sairaalaan tarvinnut lähteä. Kuinka kipeäksi vielä tulisin! Seuraava supistus tuli pian puhelun jälkeen. Laskin sen kestoksi minuutin. No niin, täytyisikö soittaa takaisin. En soittanut. Ajattelin, että kuitenkin tämä kestää ja painuin suihkuun. Pari tuntia sitten meni milloin suihkussa milloin missäkin. Paras apu oli käveleminen.

Klo 11 soitin Pesään uudelleen ja toivottivat tervetulleiksi. Matka oli lyhyt, mutta kesti tunnin. Matkalla veikkasin, että klo 21 varmaan syntyy. Arrghhh!!! Siihen olisi yhdeksän tuntia!

Kätilöopistolla olimme n. klo 12.00. Kätilö otti meidät vastaan Haikaranpesässä ja totesi minut jo hurjan kipeäksi. Sitä todella olin. Olisin vain halunnut olla hiljaa enkä olisi jaksannut vastailla uudelleen jo kolmatta kertaa samoihin kysymyksiin. Taisin olla jo aika sekaisinkin, koska jätin alushousut päälle, kun kätilö käski vaihtaa sairaalavaatteet. "Alushousut päälläkö synnyttää meinaat?" Hehheh! Ei paljon naurattanut silloin.

Kätilö tutki paljonko kohdunsuu oli auennut ja kysyi, että alkoiko supistukset todellakin kahdeksalta aamulla. Ehdin kauhuissani ajattelemaan, ettei se ollut auennut vielä yhtään. Onneksi kätilö kertoi kohdunsuun olevan auki jo 8 senttiä. Jes! " Sä synnytät kohta." En voinnut enää saada paljon toivomaani epiduraalia. Ilokaasua naamaan vain. Muutaman kerran imaisin, mutta se oli niin pahaa, etten voinut ottaa enempää. Mies kyllä ihan fiiliksissä testaili sitä tuontuostakin.

Ainoaksi kivunlievitykseksi jäisi amme. Enpä nyt itse puhuisi kivunlievityksestä. Oli siellä ehkä parempi olla kuin maata sängyllä, mutta kipua se ei lievittänyt. Polskuttelin ammeessa ilmeisesti tunnin. Siinä vaiheessa ei tullut mietittyä kelloa tai mitään muutakaan. Mies istui ammeen laidalla. Hän tiesi olla hiljaa. Taisi jännittää, kun vatsa meni sekaisin tai jotain. Minulla oli vatsa ainakin sekaisin...KIPEE! Muistan vielä niin hyvin, kun tuijottelin vain sitä koristekukkaa ammeen laidalla ja olin paikoillani hiljaa. Jossain vaiheessa kätilö kysyi,että eikö ala ponnistuttaa. Ei ollut vielä alkanut, mutta heti kun kätilö sen sanoi alkoi tuntua työntämisen tarvetta. Se oli inhottavaa, kun sitten sitä piti yrittää vastustella.

En olisi millään halunnut tulla ammeesta pois. Kaiken kivun lisäksi oli tajuttoman kylmä. Halusin alunperin synnyttää jakkaralla, mutta luovuin siitä suunnitelmasta. Istuma-asento tuntui kaikkein pahimmalta. Päädyin sängylle perinteiseen synnytysasentoon (soutajan). Yritin vielä koettaa ilokaasua ja nyt se toimi, vaikka oksettikin. Sitten kätilö nappasi sen pois ja sanoi, että nyt tarvitsisi alkaa ponnistelee. Synnytys oli kestänyt tähän mennessä 5 tuntia 50 minuuttia. Siinä vaiheessa kaikki oli niin hämärää ja kaoottista, etten kyennyt hallitsemaan itseäni. Aloin vaan ponnistaa, kun kätilö sitä pyysi. Ensimmäisellä ponnistuksella kätilö rikkoi kalvot ja lapsivedet meni. Aluksi ponnistuksista ei tahtonut tulla mitään, liian lyhyitä. En pystynyt ponnistamaan pidempään. Taisi johtua siitä, että supistukset heikkenivät. Sain oksitosinia ja alkoi tapahtumaan. Ponnistaminen auttoi kipuun eikä tuntunut yhtään niin pahalta, mitä avautumisvaiheen supistukset olivat tuntuneet. Sitä ei vaan olisi uskonut kuinka kovaa hommaa ponnistaminen voi olla fyysisesti. Jalat oli nostettava kätilöiden vyötäröille, jotta saisin ponnistuksiin enemmän voimaa. Työnsin kätilöt melkein kumoon, kun ajattelin vähän ponnistaa jaloillakin...

Yli puoli tuntia ponnisteltuani syntyi suloinen poikamme, klo 14.24. Sain hänet heti rinnan päälle ja isä leikkasi napanuoran. Poika oli 4005g ja 52 senttiä, ettei mikään pienin vauva. Synnytyksen aikana poika oli kääntynyt ja se aiheutti muutamia repeytymiä, jotka ommeltiin vastusteluistani huolimatta. Synnytys kesti yhteensä 6 tuntia 28 minuuttia ja oli kyllä upeinta mitä koskaan olen voinut kuvitellakaan tapahtuvan. Pääsimme pian kylvetyksen ja ensi-imetyksen jälkeen huoneeseemme tutustumaan paremmin pieneen suureen ihmeeseemme.

SYNNYTYS-
KERTOMUKSET

 

Puuttuuko jokin sivu? Löysitkö rikkinäisen kuvan tai toimimattoman linkin?
Laita viestiä Huvituttiin!

 
hosted by Euronic Oy