Etusivulle Huvituttivapaa Huvituttiarki Huvitutti yhdistää Huvitutti esittäytyy

Odotuskertomukset
 

Synnytyskertomukset
 

Synnytyskertomukset
Lähetä oma kertomuksesi
................
Arjessa aiheesta:

Ristiäiskertomukset
 

Harrastuskertomukset
 

TuttiNyt
 

Odottajan päiväkirja
 

Lastensivut
 
Runot ja lorut
 

 

Sateentekijän syntymä

Sunnuntaina 15.4.2001 ensimmäisenä pääsiäispäivänä alkoi jo aamulla sataa lunta oikein kunnolla. Liikenne oli olematonta kun ajoimme mieheni kanssa Naistenklinikalle yliaikaisseurantaan, mutta koska synnytys oli jo "näyttäytynyt" eli limatulppaa oli alkanut vuotaa ja rakausviikkoja 41+5 , olin aika varma että takaisin tulen vauvan kanssa. Naistenklinikalla oli ruuhkaa, joten vaikka klo 14:00 supistukset olivat voimakkaita en päässyt vielä lääkäriinkään. Koska aika täydessä odotushuoneessa oli ikävä olla supistuksen tullessa, ja en halunnut näyttää tuskaani sivullisille, kävelin supistuksien aikana pitkillä autioilla käytävillä kelloon tuijottaen.

Lääkäri saapui viimein neljän aikoihin ja totesi että kohdunsuu on 4 cm auki. Kaikki synnytyssalit olivat käytössä, mutta kätilöt sanoivat että jos alkaa ponnistuttaa pääsen "ponnistuspaikalle" jonne ei kuitenkaan voi yhtään aikaisemmin mennä. Kävelin tai istuin odotushuoneen "kroonikkotuolissa" kunnes kuuden aikaan pääsimme synnytyssaliin. Kätilö ehdotti epiduraalin ottamista ja suostuin siihen, mutta harmittelin kovasti kun jouduin sen takia makaamaan sängyssä.

Kipu hävisi, joten mikäpä siinä sängyllä oli loikoillessa kaikessa rauhassa. Ulkona satoi lunta sakeasti ja synnytyshuoneessa oli unettavan lämmintä ja hämärää. Tuleva kahden lapsen isä istui nojatuolissa jalat rahilla, pieni pöytälappu paloi tunnelmallisesti, katselimme telkkaria ja juttelimme. Kahdeksan aikoihin alkoivat kivut tuntua uudelleen ja ihmettelin miten nopeasti tunto lisääntyy tunnottomuudesta kipuun. Vauva ei ollut vieläkään sisarensa tavoin laskeutunut, eikä lapsivesikään ollut mennyt. Istuskelin keinutuolissa ja siemailin ilokaasua joka helpottikin jonkin verran. Nyt oli sellainen tunne, että minä teen työtä oikealla tavalla, kuten kaikki naiset sukupolvien ketjussa minua aiemmin ja synnytän ihan itse, omalla tavalla oman lapseni.

Harmitti kun lääkäri saapui häiritsemään ja puhkaisemaan kalvoja, mutta tottelin kiltisti ja nousin keinutuolista, mutta silloin kalvot puhkesivat itsestään ja olin salaa vähän vahingoniloinen asiasta. Ilmeisesti lääkärin mielestä kalvot ei kuitenkaan auenneet tarpeeksi, koska hän avasi niitä lisää ja samalla huomataan että vauva on kakannut lapsiveteen. Makasin taas kerran selälläni nyt alusastia alla, kun vedet valuivat ja supisti melkein taukoamatta. Tuska oli ihan kamala ja anelin ja ruikutin pois sängyltä. Kätilö suositteli taas painokkaasti epiduraalia ja yritin vikistä että äskenhän minä pärjäsin ihan hyvin keinutuolissa, ja että pelkään puudutuksen vievän supistukset ja synnytyksen pitkittyvän. Pelkään uutta neljän tunnin ponnistusvaihetta, etenkin kun tiedän että vauva on jo kakannut veteen. Lopulta kuitenkin miehenikin kehotuksesta annan periksi tyyliin "tehän ootte ammattilaisia ja varmaan tiedätte paremmin". Supistukset laantuvat ja oksitosiinitippaa laitetaan niitä lisäämään. Olo on rauhallinen ja raukea, kunnes alkaa kamala kutina.

22:30 tunto on taas palannut ja kohdunsuu on viimein täysin auki, mutta vauvapa on edelleen ylhäällä. Kyselen eikö minun nyt kannattaisi kävellä ja seistä, että vauva painovoiman avulla laskeutuisi, mutta kätilö sanoo ettei se mitään auta ja selvästi haluaa pitää mut makaamassa, vaikka olen koko ajan sanonut että haluan olla missä muussa asennossa tahansa, mutta en selälläni. Huijaan ja sanon että haluan pissalle ja portraali tuodaan. Se on sellainen ämpäri joka on melkein kuin vessanpytty ja siinä onkin hyvä istua ja ottaa ilokaasua supistuksiin. Taas tunnen olevani täysillä mukana synnyttämässä enkä suostu palaamaan sänkyyn. Kätilö lisää oksitosiinitippaa ja sen kyllä huomaa kivuissakin. Kun kysyn kuinka paljon, hän vastaa että ihan vähän -yhdestä kolmeen, mutta mieheni näkee että neljästä kahteentoista!

Kätilö haluaa taas tutkia tilannetta sängyllä ja yhtäkkiä olenkin melkein istuvassa asennossa sängyllä ponnistamassa. Toinenkin kätilö saapuu avuksi ja mieheni on happimaskin kanssa pääpuolessa tsemppaamassa ja pyyhkimässä otsaa kylmällä rievulla. Lasta ponnistetaan alas joka supistuksella noin kolme kertaa. Mun jalat on molempien kätilöiden kyljissä ja samalla vedän itse polvitaipeista itseeni päin, ja toinen kätilö vetää vuorostaan itseensä päin mun yöpaidan kauluksesta. Pikkuhiljaa lapsi hivuttautuu alaspäin ja kätilö narraa että tukka näkyy ja vastaa mun kysyessä hiusten väriä, että se on ristiverinen. Katson välillä kelloa ja päätän hiljaa mielessäni että sunnuntain puolella tämä lapsi syntyy. Minä ähisin, läähätin ja työnsin voimieni äärirajoilla välillä uskoen ja välillä epätoivoisena ja lopulta lapsi muljahti maailmaan klo 23:27 ja näin tyttäreni hänen noustessa minusta. Vauvalla oli napanuora kaulan ympärillä, mutta en huomannut miten se otettiin pois. Sain tytön liman imemisen jälkeen rinnalleni ja heti vauva tuntui omalta ja tutulta.

Pieni lapsi, vastasyntyneen tumma viisas katse, syntymän haju ja valtava raukeus joka oli kuin peitto päällämme sulki kaikki muut ulkopuolelle. Vauva alkoi syömään rinnasta maitoa ahnaasti ja hotkien, tämä tyttö tulee pärjäämään!

Ulkona kaupunki oli verhoutunut paksuun lumivaippaan, satoi edelleen, oli takatalvi.

SYNNYTYS-
KERTOMUKSET

 

Puuttuuko jokin sivu? Löysitkö rikkinäisen kuvan tai toimimattoman linkin?
Laita viestiä Huvituttiin!

 
hosted by Euronic Oy