Etusivulle Huvituttivapaa Huvituttiarki Huvitutti yhdistää Huvitutti esittäytyy

Odotuskertomukset
 

Synnytyskertomukset
 

Synnytyskertomukset
Lähetä oma kertomuksesi
................
Arjessa aiheesta:

Ristiäiskertomukset
 

Harrastuskertomukset
 

TuttiNyt
 

Odottajan päiväkirja
 

Lastensivut
 
Runot ja lorut
 

 

Yksi ei muutu...

Oli helmikuinen perjantai-ilta. Olimme juuri tulleet mieheni kanssa kaupasta ja aloin laittaa ruokaa. Ovikello soi ja olin hieman ärtynyt, olisin halunnut viettää rauhallisen illan, meno kun ei enää kauheasti maittanut, olihan laskettuun aikaan enää reilu viikko ja terveydenhoitajan mukaan vauva syntyisi minä hetkenä tahansa, oli ollut jo pitkään "lähtökuopissa". Joukko kavereitamme oli vailla miestäni kuskiksi ja mies suostui. Vannotin vielä ovelta, että pitäisi kännykän koko ajan mukana. Itse siinä söin ja katselin Tv:tä...niin ja hypistelin sadannen kerran pieniä potkuhousuja miettien, minkä näköinen "täyte" niihin tulisi. Hymyssä suin aloin nukkua.

Klo 00.15. Herään vessaan, pissahätä on valtava. Soitan miehelleni, joka aikoo tulla kotiin muutaman tunnin päästä. Jatkan unia.

Klo 01.30. Herään märkään oloon. Lämmin vesi valuu housujeni läpi lakanalle. Hyppään riemusta kiljahtaen ylös: JES, nyt se tapahtuu! Laitan vaatteet, tungen housut täyteen "oolweis ultraa" ja soitan miehelleni. Puhelimeen ei saa yhteyttä, voi räkä! Yritän kymmenen kertaa, aina sama juttu. Sitten alkaa iskeä paniikki. Soittelen kavereita läpi ja senhän arvaa, missä kunnossa useimmat 18-20v ihmiset ovat perjantai-yönä. Vihdoin tärppää, eräs kaveri on autolla liikenteessä ja lupaa viedä minut. Jätän miehelleni lapun, jossa kehotan tulemaan helkkarin pian synnärille.

Klo 02.15 Saavun synnärille juuri samaan aikaan erään valmennuksesta tutun naisen kanssa, hänkin on yksin, kun mies on kuulemma mökiltä vasta tulossa. Menemme sisään ja kätilö ohjaa meidät omiin huoneisiin. Vaihdan "virka-asun" päälleni (tiedättehän ne ihanat verkkopöksyt ja mukavan väljän yöpaidan) ja kätilö tutkii tilanteen. Olen 3 cm auki ja vauvan sydänkäyrä on mainio. Täytellään vielä papereita ja sitten jään yksin odotteleman supistuksia.

Klo 03.15. Mieheni ryntää paikalle. Huokaisee helpoituksesta, kun näkee minut kiikkustuolissa lukemassa lehteä eikä verisenä sängyllä huohottamassa :)
Kätilö tutkailee tilannetta ja kehottaa mietä kotiin nukkumaan ja minua KÄSKEE lepäämään, suuri koitos on huomenna edessä. No, eihän se uni tule vaan lueskelen lehtiä ja kuulostelen, eikö edes pientä supistusta tulisi.

Klo 07.15. Uusi kätilö tulee vuoroon, hän onkin minulle tuttu vuosien takaa. Ainoatakaan supistusta ei ole. Kätilö tekee alatutkimuksen ja toteaa, että kalvot on aivan pirstaleina. Minun tulee sääli vauvaa, joka siellä kuiviltaan köllöttelee.

Klo 10.00 Lääkäri ja mieheni tulevat samalla oven aukaisulla. Lääkäri tutkailee tilannetta ja määrää minut portaisiin hikoilemaan supistusten toivossa. Minä teen työtä käskettyä, mutta Juuso-Juuliamme on päättänyt tehdä tämän jutun vaikeaksi.

Klo 14.15. Minulle laitetaan oksitosiinitippa. Kysyn kätilöltä, kuinka pian supistukset alkaa ja kätilö vastaa, että tunnin, parin päästä. Odottavan aika on pitkä.

Klo 17.00 Ei vieläkään mitään. Sydänkäyrää otetaan taas jonkun aikaa...niin ja tippa-annosta lisätään.

Klo 21.15. Lääkäri tulee vierailulle. Hän päättää, että yritetään käynnistystä uudelleen aamulla. Olen jo aivan hermona, miksi tässä pitää vielä yö odottaa, olin ollut varma, että vauvamme syntyisi tänään. Ruinaan lääkäriltä luvan lähteä kotiin ja niinpä köröttelemme mieheni kanssa kotiin nukkumaan. Olen todella pahalla päällä. Äiti soittaa ja hämmästyy, kun kuulee, että olen kotona. "V...u se sieltä tulekaan" tiuskaisen. Alamme nukkumaan.

Klo 00.10, 01.30, 03.30 Herään vessaan, kauhea pissahätä.

Klo 7.00 Kello soi ja lähdemme sairaalalle. Saan aamupalaa ja sen jälkeen tipan takaisin käteeni. Lueskelemme lehtiä, anoppi soittaa kahdesti ja kyselee tilannetta.

Klo 12.15. Auts! Alamahaa vihlaisee ilkeästi. Ja taas. Onkohan tämä nyt sitä? Seison seinää vasten ja hieron alamahaa. Kätilö tulee paikalle, mutta kun käyrällä ei näy mitään, lähtee takasin. Nyt vihloo koko ajan, hitto, tämmöistäkö se kipu onkin!

Klo 13.15. Mies hakee kätilön paikalle, kun en meinaa päästä vessasta ulos. Kipu musertaa minut pöntölle, eikä jalat kanna. Mieheni kantaa minut pois vessasta ja kun pääsen sängylle kyljelleen, kipu helpottaa. Vannon, etten nouse sängyltä ennenkuin vauva on ulkona. Taas kipuaalto tulee ja tällä kertaa jäädäkseen. Missä ihmeessä on ne oppikirjojen lupaamat 5 min tauot? Minulla vihloo koko ajan, aivan kuin puukolla revittäsiin alamahaa auki!
Minut kärrätään synnytyssaliin ja kätilö tutkii kohdunsuuta. Oho, se on jo 7 cm auki, nyt on jo kiire! Lääkäri tulee juoksujalkaa ja kyselee jaksamista. Minä vain huudan jotain mistä en saa itsekään selvää. Lääkäri tulkitsee sen puudutuksentarpeeksi ja alkaa valmistella epiduraalia.

Klo 15.15. Minut valtaa ihana kivuton olotila. Puudutuksen laitto onnistui vasta toisella kerralla, mutta parempi myöhään kuin... Olen jo 9 cm auki ja todellakin yllättynyt tästä vauhdista. Mies lähtee syömään ja minä otan pienen unet.

Klo 17.00 Alkaa tuntua pienoista painon tunnetta. Kätilö käskee ponnistamaan heti kun siltä tuntuu. Ponnistelen aluksi kontallaan, mutta sitten vauvan sydänäänet laskee. Lääkäri käskee minut puoli-istuvaan asentoon ja ottaa vauvan päästä veri näytettä. Se kiidätetään labraan ja kohta puhelin soikin ja kuulemme, että hapetusarvot on hyvät. Jatkan ponnistamista nyt voimakkaamin. Minuun ei satu, olen täynnä intoa ja puhtia. Nyt se tapahtuu, tätä olen odottanut 9 kuukautta!

Klo 18.10. sydänäänet laskevat taas. En millään usko, että olen ponnistanut jo tunnin. Minussa on voimaa kuin pienessä pitäjässä! Lääkäri puhuu jotain imukupista, mutta en kuuntele vaan ponnistan, pinnistän, puhkun, puhisen. Ja sitten kuulen nuo ihanat sanat, "Nyt tulee" ja tunnen, kuinka minusta lipuu ulos jotain suurta ja lämmintä.
Poika! Saan ihanan, punaisen, tummatukkaisen ja verisen poikani rinnalleni.

Klo 18.30. Istukka mollahtaa ulos ja kätilö alkaa ommella epparihaavaani. En edes tiedä, milloin hän on välilihani leikannut. Katson, kuinka mieheni kylvettää vauvamme. Sitten he katoavat verhon taakse. Pian saan 3310g ja 48,5cm maailman ihaninta lihaa ja verta käsivarsilleni. Siinä hän tapittaa minua tummilla silmillään. Aivan isänsä näköinen kurttunaama. Tarkka syntymäaika on 18.20. kätilö sanoo ja häipyy sitten omiin hommiinsa. Me kolme tuijotamme toisiamme, voi kun tämä hetki kestäisi ainiaan.

Klo 19.15. Kätilö tuo meille mehua ja voileipiä. Olen todella nälkäinen. Poikamme on jo saanut rinnastani elämänsä ensimmäisen aterian ja nukkuu nyt omassa sängyssään. Puhelemme niitä näitä, olo on helpottunut, onnellinen. Mieheni lähtee soittamaan vanhemmilleen ja minä soitan kotiini. Isä vastaa puhelimeen ja puhkuu onnea ja ylpeyttä ensimmäisestä lapsenlapsestaan.

Klo 20.15 Lähdemme osastolle poikamme kanssa, mieheni lähtee kotiin. En voi muuta kuin katsella tuota täydellistä ihmislasta, joka tuhisee niin viattomana, niin tietämättömänä kaikesta maailman menosta. Rakastan sinua poikani.

J.K. Nyt tuo samainen tuhisija pöristelee potkumopollaan ympäri taloa. Ikää on 2v 2kk ja vauhtia riittää vaikka muille ammentaa. Tumma tukkakin on muuttunut vaaleaksi pellavapääksi. Mutta yksi ei muutu, ja se on se rakkaus.

SYNNYTYS-
KERTOMUKSET

 

Puuttuuko jokin sivu? Löysitkö rikkinäisen kuvan tai toimimattoman linkin?
Laita viestiä Huvituttiin!

 
hosted by Euronic Oy