Etusivulle Huvituttivapaa Huvituttiarki Huvitutti yhdistää Huvitutti esittäytyy

Odotuskertomukset
 

Synnytyskertomukset
 

Synnytyskertomukset
Lähetä oma kertomuksesi
................
Arjessa aiheesta:

Ristiäiskertomukset
 

Harrastuskertomukset
 

TuttiNyt
 

Odottajan päiväkirja
 

Lastensivut
 
Runot ja lorut
 

 

Kaikki meni hyvin

24.6.2002 oli kolmannen lapseni laskettuaika. Kahdesta aiemmasta synnytyksestä oli jo kulunut vuosia. Kolmas lapsi oli tulossa kovasti odotettuna. Kaksi aiempaa synnytystä sinänsä olivat menneet hyvin, mutta synnytyksen jälkeen kummatkin tyttäret olivat joutuneet vastasyntyneiden teho-osastolle. Järkytys ja huoli oli ollut niin syvä, että olin päättänyt ettei enää lapsia, vaikka olin aina haaveillut suuresta perheestä. Kolmannen syntymältä en toivonut muutakuin, että saisin ottaa vastasyntyneen syliini. Tätä en ollut saanut kokea aiemmissa synnytyksissä.

Kolmas synnytys pelotti. Tiesinhän mitä odottaa. Muistin, että loppuvaiheessa kivut ovat niin kovat, että kuvittelee kuolevansa. Ja muistin myös, että lapsen synnyttyä kivut lakkasivat, mikä tuntui taivaalliselta.

Reilut kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa alkoi lapsivettä tihkua. Sitä tuli lorauksittain, useasti päivässä, niin että jouduin käyttämään sidettä. Joka yö menin nukkumaan miettien alkaisiko synnytys tänä yönä. Isovanhemmat olivat tulossa monen tunnin matkan takaa isompia lapsia hoitamaan vasta 10 päivää ennen laskettua aikaa. Siihen asti olisi selviydyttävä.

Tuo 10 päivää ennen laskettua-aikaa oli perjantai ja heräsin sinä aamuna kipeisiin supisteluihin. Minua huvitti, näinhän olin ajatellutkin, tähän perjantaihin asti oli jaksettava ja sitten vauva voisi tulla. Supisteluja kesti vain kaksi tuntia. Olin sopinut mieheni kanssa, että hän menee töihin ja soitan sitten hänelle mikäli sairaalaan tulee lähtö. Pettyneenä supistelujen loppumiseen soitin ystävälleni ja kerroin tilanteesta. Hän kehoitti menemään kuitenkin tarkistuttamaan paikat, kun kuuli että jo viikon lapsivettä oli tullut ja limatulppakin oli irronnut neljä päivää sitten.

Soitin miehelle töihin ja hoidin lapset naapuriin. Isovanhemmat ehtisivät tulla klo 15 mennessä. Niinpä lähdimme klo 12 sairaalaan. Siellä tehtiin sisätilatutkimus ja todettiin että lapsivettä tihkuu jostain ylempää. Kohdunsuu oli kaksi senttiä auki. Noin puolisen tuntia tutkimuksen jälkeen alkoivat supistelut ja meidät ohjattiin Kammariin odottamaan.

Mies katsoi jalkapallon MM-kisoja (muistaa vieläkin mikä ottelu oli!) ja minä kuljeskelin ympäriinsä levottomana. Supistelut olivat siedettäviä ja olin tyytyväinen että niitä tuli tasaiseen tahtiin. Klo 18 kivut olivat jo niin kovat, että pyysin päästä synnytyssaliin ja sinne pääsimmekin heti.

Istuskelin keinutuolissa ja nojailin synnytyspöytää vasten ja välillä otin ilokaasua. Pian alkoi valtavat kivut. Nousin synnytyspöydälle ja aloin ottamaan ilokaasua jo säännöllisesti. Minua ilokaasu ei tehnyt pökkeröiseksi lainkaan. Kivuilta se vei ehkä terävimmän piikin. Pyysin kohdunkaulanpuudutusta, sillä supistukset tulivat jo niin kovina etten kyennyt enää lainkaan rentoutumaan. Makasin pöydällä ja huusin ja ölisin maskiin, niin kipeää kävi. Kuulin, kun kätilö sanoi toiselle:" Kato nyt, yksi supistus kestää yli 5 minuuttia!". Minulta oli ajantaju kadonnut ja kaikkki muukin taju. Tärkeintä oli pysyä henkisesti kasassa ja kestää kipu. Lääkäri tuli laittamaan puudutusta noin klo 19. Hän totesi minun olevan jo 8 cm auki. Aloin nauraa helpotuksesta, tiesin, että kohta kaikki oli ohi. Puudutus ei tehonnut lainkaan. Muutaman supistuksen jälkeen minua alkoi valtavasti ponnistuttaa ja kerroin siitä kätilölle. "Ponnista vain, olet täysin auki!" Silloin ponnistin tai pikemminkin m
inun kroppani ponnisti ja annoin sen tapahtua. Kätilö pyysi minua tekemään pintahengitystä ja pidättämään hieman ponnistusta ja sitten hän antoi luvan uudelleen. Ponnistin toisen kerran ja ihmettelin miten kipeää se teki. Aiemmilla kerroilla ponnistamisvaihe oli ollut kivuton. Taisinpa huutakin, että nyt repeän. Kätilö vain totesi: "Et repeä.". Sitten tunsin miten olkapäitä autetaan ulos ja lapsi oli syntynyt, kello oli 19.23. "Tyttö tuli!", kätilö huudahti. Lapsi nostettiin mahani päälle, pieni kinainen tyttö joka itki. "Hei pikkuinen! Kuka sieltä tuli?" kyselin liikutuksestä itkien. Tyttö rauhoittui pian lämpimässä sylissäni. En tiedä kenen näköinen hän oli mutta omakseni kyllä tunnistin.

Synnytyksen loppuvaihe oli ollut raju. Kohdunsuuni oli avautunut 4 cm:sta täysin auki 45 minuutissa. Ja supistelut olivat tietysti myös sen mukaisia!

Lapsi oli syntynyt nyrkki ohimollaan, mikä oli tehnyt ponnistamisesta niin kivuliaan. Napanuora oli myös kiertyneenä kaulan ympärille. Sen vuoksi en saanut heti uudelleen ponnistaa. Kätilö oli rauhallinen ja erittäin ammattitaitoinen niin etten edes tiennyt kuin vasta jälkeenpäin näistä tapahtumista. Tytöllä oli hieman mustelmia, mutta lääkäri kävi katsomassa ja totesi ettei mitään syytä huoleen ollut. Isä sai lapsen syliinsä ja pesi hänet, sillä aikaa minä kävin suihkussa ja puin puhtaat vaatteet päälleni. Minulla oli hieman hutera olo mutta tunsin voivani paljon paremmin kuin aiemmilla kerroilla. Siinä synnytyssalin kiikkustuolissa imetin tyttöä, joka liikuttavan hanakasti imi rintaa. Sitä katsellessa itkimme mieheni kanssa molemmat.

Parin tunnin päästä mieheni lähti kotiin isompien lasten luokse. Minä jäin sairaalaan valvomaan seuraavaa yötä. Kuten aina ennenkin, pöllämystyneenä ja ihmeissäni kaiken kokemani jälkeen.

Rouva Hulda Huoleton

SYNNYTYS-
KERTOMUKSET

Lähetä oma
kertomuksesi!

 

 

Puuttuuko jokin sivu? Löysitkö rikkinäisen kuvan tai toimimattoman linkin?
Laita viestiä Huvituttiin!

 
hosted by Euronic Oy