Etusivulle Huvituttivapaa Huvituttiarki Huvitutti yhdistää Huvitutti esittäytyy

Odotuskertomukset
 

Synnytyskertomukset
 

Synnytyskertomukset
Lähetä oma kertomuksesi
................
Arjessa aiheesta:

Ristiäiskertomukset
 

Harrastuskertomukset
 

TuttiNyt
 

Odottajan päiväkirja
 

Lastensivut
 
Runot ja lorut
 

 

Karhunpoikanen

Äitiyslomalle jäädessäni olin virtaa täynnä. Tarvi siivota ja opiskella ja kylällä... Kuukautta ennen laskettua aikaa supistukset, kuitenkin alkoivat todella kivuliaina. Makasin sohvalla ja ruikutin. Välillä yritin laskea supistuksien väliä, säännöllisiä ovat 3-5 min välein. Koska asumme 300km synnytyssairaalasta marssin neuvolaan näytille. Lääkärikin tutki tilanteen ja ilmoitti: en ole kyllä 2 vuoteen synnyttävää äitiä tutkinut, mutta kyllä tämä synnytys on käynnissä. Niin sitten lähdettiin ambulanssilla sairaalaan. Tilanne oli jännittävä. Mieheni ajoi perässä. Tämä tilanne tuli kuitenkin vähän liiankin tutuksi ennenkuin karhu vihdoin syntyi. Ajelimme välin nimittäin 3 kertaa peräkkäin ennenkuin päästiin tosihommiin...

Kolmannella kerralla kun supistukset taas loppuivat kuin seinään, kun pääsimme perille (40+6), lääkäri päätti vähän avustaa luontoa ja aloitti oksitosiinitipan. Syyksi käynnistykseen laitettiin makrosomia, vauvan suurikokoisuus. Olin viimeisen kuukauden kärsinyt raskausdiabeteksestä ja vauva oli kasvanut todella hyvin. Koko päivän kärvistelin tipassa. Supistuksia, kipeitä sellaisia kyllä tuli, mutta synnytys ei edistynyt yhtään.

Taas kerran meidät potkittiin pihalle. Käskettiin tulla käymään 2 päivän päästä uudelleen. Päätimme mennä hotelliin yöksi. Siellä sitten saunottiin, käveltiin (minä siis lyllersin) portaita ylös ja yritettiin sekstaillakin. Suoritus vaan oli melko mekaaninen. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut vieläkään. Seuraavana aamuna taas sairaalaan (41+1).

Mies parka oli jo niin uupunut synnyttämiseen, että lähetin hänet kaupungille. Tippa käteen ja odttelemaan. Olin suunnitellut synnytyksen hyvin tarkasti. En tulevat supistukset, kun ne ovat kipeitä aloitan ilokaasun, kun se ei enää auta on aquarakkuloiden vuoro. Sen jälkeen synnytän hallitusti jakkaralla. Kalvoja ei saa puhkaista eikä välilihaa leikata. No tällä kertaa supistukset alkoivat tulla todella nopeasti kipeiksi ja kokeilin ilokaasua. Erinomaista ainetta! Olin kuin hieman huppelissa. Tunnin verran aine auttoi. Kun sen vaikutus loppui suorastaan kiljuin, että epiduraali tänne ja äkkiä! Olin avoinna vasta 4cm ja mietiskelin kyllä onko synnytys edes vielä alkanut, mutta kipu oli kamala. Sain piikin selkääni klo 12 ja kaikki kivut kaikkosivat. Samalla tulivat myös lapsivedet! Piikki onnistui niin hyvin, että sain käydä itse vessassa. Kätilöiden vuoro vaihtui klo 14. Pyysin, että kohdun tilannet klatsottaisiin, mutta kätilö sanoi, että odotetaan vielä. Kun uusi kätelö tul
i käymään 14.30 pyysin häntä tutkimaan kohdun suun tai päästämään minut kakalle. Ei tästä muuten mitään tule. Kaikkien ihmeeksi kohtu oli nyt täysin auki. Ei muuta kun ponnistamaan.

Ajattelin että kohta tämä, juttu on ohi ja aloitin homman. Yritin ponnistaa jakkaralla, seisten sänkyä vasten kyljelläni, kontallani... Ainoastaan roikkuminen taisi jäädä väliin. Kätilö kannusti työntämään ja minä työnsin hampaat irvessä. Yhtään mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Yhtäkkiä koko huone oli täynnä porukkaa. Vauva oli juuttunut synnytyskanavaan.
Väliliha oli pakko leikata, jotta synnytystä voitiin auttaa imukupilla. Imukuppi kiinnitettiin, yksi kätilö painoi mahan päältä ja lääkäri kiskoi. Lääkäri lensi taaksepäin ja kaikki 3 alakerran ihmistä saivat verta päälleen. Muistan miettineeni, että hei toihan on mun verta. Tilanne oli absurdi! Kahden tunnin ponnistusurakan jälkeen oli ihan poikki. Synnyttäminen ei ollut ollenkaan kivaa. Sanoinkin sen miehelleni ja yritin lähteä kotiin, mutta jaloissa roikkuvat kätilöt estivät yritykseni.

Kuulin kuin toisesta maailmasta, että mieheni kysyi kauanko tätä vielä jatketaan? Lääkäri sanoi, että yritetään vielä vähän aikaa, ennen kuin leikataan. Minua ajatus, kipeastä mahasta ja alapäästä epäilytti sen verran, että yritin vielä kerran. Mieheni oli kuin urheiluvalmentaja, joka kiljui työnnä, työnnä, yritä, yritä ja minä ponnistin. Yli lähes 3 tunnin ponnistus urakan jälkeen syntyi suuri sinijalkainen ja käsinen, pahkapäinen poika. Herra painoi 4350cm ja oli 55cm pitkä. Heti synnyttyään hän kiljui kovalla äänellä. Tekonimensä "Karhu" mukaisesti hänen koko olemuksensa oli hyvin karhumainen, vanttera jo syntyessään.

Illalla lääkäri kävi vielä tapaamassa meitä. Hän myhäili tyytyväisen oloisena "harva äiti olisi enää vauvaa siinä tilanteessa ulos saanut". Olin kieltämättä todella uupunut. Edes suihkuun en päässyt, kun vasta seuraavana päivänä, koska pyörryin heti kun ylös pääsin.

Vaikka herra on osottautunut huono uniseksi ja muutenkin hyvin vaativaksi (tarvii seuraa koko valveilla olo aikansa). Haaveilemme jo toisesta lapsesta. Hieman vaan mietityttää se, että jos ensimmäinen painaa 4350g, mitenhän se toinen? Minulla on kuulema myös melkoinen lihas vastarinta (vahvat alapään lihakset työskentelevät supistuksia vastaan). Koska väliliha parani niin hitaasti uusi synnytys mietityttää. Haluaisin kuitenkin ehdottamasti synnyttää alakautta.

Karhun äiti

SYNNYTYS-
KERTOMUKSET

Lähetä oma
kertomuksesi!

 

 

Puuttuuko jokin sivu? Löysitkö rikkinäisen kuvan tai toimimattoman linkin?
Laita viestiä Huvituttiin!

 
hosted by Euronic Oy