Etusivulle Huvituttivapaa Huvituttiarki Huvitutti yhdistää Huvitutti esittäytyy

Odotuskertomukset
 

Synnytyskertomukset
 

Synnytyskertomukset
Lähetä oma kertomuksesi
................
Arjessa aiheesta:
Sairaalakassi
Synnytystoiveet
Onnea uudelle äidille
Vinkkejä vuodeosastolle
Synnytyslinkit
Synnytyskyselyt

Ristiäiskertomukset
 

Harrastuskertomukset
 

TuttiNyt
 

Odottajan päiväkirja
 

Lastensivut
 
Runot ja lorut
 

 

KERTOMUKSET

Kuudennella kerralla opin ponnistamaan  

kuudes
raskausviikkoja: 42+6
käynnistyi: lapsivesien puhkeaminen
sairaalana: Tyks
synnytystapa: alatiesynnytys
erityistä:
ponnistusasento: kyykyssä
kivunlievitys: suihku
kokonaiskesto: 4t 25m

Kuudennella kerralla opin ponnistamaan


Kuudes synnytykseni alkoi kaoottisesti. Seitsenvuotias poikani oli nielaissut kokonaisen pussillisen purkkaa, ja tuli pihalta valittaen vatsakipua. Kyykin keittiön lattialla ja yritin oksennuttaa lasta työntämällä sormia kurkkuun samalla häntä vuolaasti moittien. Muutkin sisarukset olivat kokoontuneet ohjeitaan antamaan. Poika huusi, ja silloin vesi alkoi valua sääriäni pitkin. Ensimmäinen ajatukseni oli, että tämä tästä vielä puuttuikin, että äiti kasteli itsensä. Kun valuminen jatkui aina asentoa vaihtaessa, oli uskottava, että pitkäksi mennyt odotus oli päättymässä. Tunnelmani olivat pitkään sekalaiset. Äskeiset tapahtumat huolettivat, mutta mielen alkoi vähitellen vallata tyyneys ja ilo: kohta vauva syntyisi. Kun soitin miehelleni töihin, en edes huomannut mainita, että tänään lähdetään synnyttämään. Vouhotin ja kyselin, mitä nyt pitäisi tehdä lapselle, jolla on kilo purkkaa vatsassa. Joka tapauksessa mies ymmärsi, että nyt on aika tulla kotiin. Kävin suihkussa ja vaihdoin puhdasta päälle. Onneksi ruoka oli melkein valmis. En itse halunnut enää syödä ja istuin sivummalla naukkaillen ananaslimsaa. Tuntuvia supistuksia tuli harvakseltaan. Pyysin itku silmässä anteeksi kaikilta lapsilta, kun olin äsken turhaan niin hermostunut. Samalla annoin 15-vuotiaalle esikoiselle ohjeita, miten pienemmät pannaan illalla nukkumaan. Soitin myös huonokuntoiselle äidilleni sairaalaan ja kerroin, että hän voi ryhtyä odottamaan lapsenlapsen syntymää. Osuimme torstai-iltapäivän ruuhkaan. Aurinko paistoi tuulilasista sisään, ja olo oli epätodellinen. Päättelin matkan pituudesta supistusten tulevan alle viiden minuutin välein. Keskustelimme miehen kanssa melkein juhlallisissa tunnelmissa. Molempien tavanomainen kärttyisyys oli poissa. Muut huolet jäivät hetkeksi syrjään, ja nyt keskityttiin vain tulevaan synnytykseen. Tunsin suurta iloa siitä, että synnytys oli lopulta käynnistynyt spontaanisti. Laskettu päivä oli ohitettu jo aikoja sitten, ja käynnistys tuli päivä päivältä todennäköisemmäksi. Tuskin minun olisi annettu jäädä viikonlopun yli odottelemaan. Sikiöstä otettiin sydänäänikäyrää päivittäin, ja seuraavaksi aamuksikin oli jo aika varattuna. Olin toivonut, että oma ruumiini tietäisi mitä tehdä, ja nyt matkasin kohti tavoitettani voittajatunnelmissa. Vaikka kaikki ei sitten illan mittaan sujunutkaan nopeasti ja suoraviivaisesti, jaksoin pitkään pelkästään sen tunteen varassa, että pääsin kuin pääsinkin näin pitkälle. Vastaanotossa seurattiin taas pitkään vauvan sydänääniä. Sisätutkimuksessa varmistui, että lapsivesi valui ja että kohdunsuu oli kolmessa sentissä. Kuulosti siltä, että olimme sattuneet ruuhkaiseen päivään. Siinä verhon takana odottaessamme ovi kuului käyvän useaan kertaan, ja synnyttäjät tulivat sisään, kuka tuskaisena puuskuttaen, kuka rauhallisempana. Kuuntelimme mieheni kanssa tapahtumia huvittuneina. Samalla tutkailin kätilöä, joka tuli ja meni kiireisenä. Hän tuntui ystävällisen päättäväiseltä. Hyvä, sopii minulle, ajattelin. Toivoin polikliinista synnytystä ja sovin kätilön kanssa, että siihen pyritään. Olin lähtenyt myös viidennen lapseni kanssa synnytyssalista suoraan kotiin, ja kun tiesin perheen meitä kovasti kaipaavan, halusin toimia samoin myös tällä kerralla. Olin mielessäni arvioinut, että lapsi syntyisi puolenyön maissa, mutta ymmärsin pian, että se toive ei toteutuisi. Synnytyssaliin tultua supistukset kyllä jatkuivat ja syvenivätkin, mutta niitä alkoi tulla harvemmin. Juttu luisti miehen kanssa vielä hyvin. Päätimme vauvan nimestä lopullisesti. Hiihtelin huoneessa edestakaisin ja supistuksen tullessa menin selkä seinää vasten kyykkyyn, koska kuvittelin supistuksen siinä asennossa tehoavan parhaiten. Välillä meitä nauratti, ja toisinaan taas olin huolissani, mahtoiko pikku poikani vielä kotona olla huolissaan iltapäivällä sattuneesta purkkavahingosta. Ikävöin pienimpiä lapsia, vaikka mieheni vakuutti, että heillä ei ole mitään hätää. Kello tuli kymmenen ja kätilöiden vuoro vaihtui. Pirjo vaihtui Miiaksi. Ensimmäiseksi uusi kätilö kehotti minua lepäämään, koska supistuksia ei kuitenkaan aleta yötä vasten kiihdyttää tipalla. Kuka on sanonut, että minä haluan tipan, ajattelin, mutta en sanonut sitä ääneen. Mielessäni aloin valmistautua siihen ajatukseen, että aamulla on jotain tehtävä, mikäli supistukset eivät tästä itsestään voimistu. Olihan lapsivesi mennyt jo iltapäivällä. Kuljeskelin aikani ympäri huonetta, mutta lopulta suostuin menemään synnytyspöydälle pitkäkseni. Valot hämärrettiin, ja mieskin lähti kotiin tarkastamaan tilannetta. Mielessäni toivoin, että hänen poissa ollessaan jotain tapahtuisi ja voisin yllättää hänet iloisesti. Kello raksahteli eteenpäin, supistuksia tuli silloin tällöin ja minun oli vaikea nukkua, koska pelkäsin putoavani kapealta ja korkealta pöydältä. Silmäni seurasi ikkunasta viereisen kadun hiljaista liikennettä ja sykelaskurin lukemia. Mieskin tuli takaisin samaan tilanteeseen, josta oli lähtenyt. Kahden aikoihin supistukset alkoivat käydä voimakkaammiksi. Pyysin kätilöltä kauratyynyt ja asettelin ne kupeisiini. Tunsin supistukset voimakkaina kramppeina, jotka ulottuivat kyljistä sisäreisiin. Pian en voinut enää olla makuuasennossa, vaan siirryin kiikkutuoliin. Pyysin lupaa päästä suihkuun, jossa sitten viivyinkin tovin. Veden virratessa kipu yltyi ja supistukset pitenivät. Tuntui siltä kuin niitä tulisi pareittain: ensimmäisen laimennuttua tuli heti uusi perään ennen helpottavaa taukoa. Kun palasin synnytyssaliin, sanoin miehelle ja kätilölle, että nyt alkaa uusi aamu. Kampasin ja sidoin tukkani uudelleen ja pesin hampaat. Asetuin uudelleen keinutuoliin sydänkäyrälle. Pian huomasin, että minun on enää vaikea nousta tuolista ylös. Yritin kuitenkin vielä muutella asentoa, etten muuttuisi aivan potilaaksi. Tulin yhä kivulloisemmaksi, eikä enää tehnyt mieli jutella. Pyysin kaarimaljaa, koska supistusten voima sai minut voimaan pahoin. Kun kätilö kysyi tuntemuksiani, sanoin rempseästi: ”Tuntuu siltä, että seitsemän senttiä auki.” Jaksoin vielä vähän hymyillä. Oikeastaan mielialani laski ensimmäisen kerran vasta siinä vaiheessa, kun sisätutkimuksessa todettiin, että nyt mennään vasta viidessä sentissä. En kuitenkaan ilmaissut pettymystäni muille huoneessa olijoille. Siitä lähtien aloin laskea voimiani. Ajattelin, että nyt ei riitä, että kestää kivut. Tästä täytyy vielä lopuksi nousta ponnistamaan lasta ulos. Vuoroin pelkäsin ja vuoroin luotin. Minua lohdutti, kun kätilö käänsi laitteistaan sikiön sydäntikutuksen kuuluvaksi. En tiedä, oliko se häneltä tietoinen ele, mutta lapsi tuntui tulevan askeleen lähemmäksi, ikään kuin meidän seuraamme. Aamu sarasti, ja kivut yltyivät jatkuvaksi tulitukseksi. Tunsin, että voimani alkavat käydä vähiin, ja mielessäni minulla oli kova stressi tulevasta ponnistusvaiheesta. Välillä muistin, että salia vastapäätä käytävän toisella puolella oli ovessa lukenut Sektiosali. Sinnekö minua vielä viedään? Päältäpäin näytin ilmeisesti aivan rauhalliselta. Silloin aloin nukahdella. Se tuntui uskomattomalta. Supistusten välillä pääni nuokahti ja aloin nähdä unia. Heräsin vasta, kun uusi supistus tuli terävimpään kohtaansa, ja odotin jo uutta mahdollisuutta vaipua uneen. Siitä tuli minun kipulääkkeeni. Mieheni ymmärsi sen, mutta kätilö ei. Kuulin hänen sanovan: ”Voi, voi, nyt sinä olet niin lopussa että nukahtelet jo supistusten välissä.” En olisi halunnut kuulla, että olen lopussa. Halusin ajatella, että olen löytänyt tavan selviytyä. Jälkeenpäin olemme mieheni kanssa pohtineet noita aamuyön hetkiä synnytyssalissa, niihin sisältyvää kärsimystä ja rauhaa. Vaikka en jaksanut puhua enkä edes katsoa häntä, koin vahvasti, että pelkästään hän ymmärtää miltä minusta nyt tuntuu. Ennen vuoron vaihtumista kätilö tuli vielä keskustelemaan kanssani. Hän ehdotti oksitosiinitippaa, koska ajatteli kohdun lihasten väsyneen ja arveli synnytyksen pitkittyvän siitä syystä. Enää minulla ei ollut voimia vastustaa lääketieteellistä apua, mutta pelkäsin enempää kipua. Epäröintiini kätilö vastasi: ”Että saatais tää loppumaan.” Se oli hyvää tarkoittava kommentti, mutta siihen sisältyi piiloviesti, että kaikki ei ole hyvin ja asiat eivät nyt suju. Mielialani putosi vielä yhden pykälän. Mieheni tuki minua, kun kävin vessassa. En saanut pissaa tulemaan, vaikka rakkoa kivisti. Tein mielessäni ratkaisun ja puhuin siitä kuiskaten miehellenikin. Päätin, että kun kätilön vuoro vaihtuu, tutkitaan tilanne. Jos kohdunsuu ei ole vielä kokonaan tai melkein kokonaan auki, tarvitsisin apua. En tiennyt, mitä apua, mutta jotain. Mieheni kuiskasi, että hän tietää, kuinka paljon minä olen kestänyt ja hän on samaa mieltä kanssani. Vuoroon tuli Pirjo, sama kätilö, jonka olin kohdannut vastaanotossa. Se oli onni. Pääsimme tavallaan jatkamaan siitä mihin oli illalla jääty. Tuli voimakkaasti sellainen tunne, että nyt tätä asiaa ruvetaan ratkaisemaan. Kerroin hänelle, mitä olin juuri miettinyt. Pystyin juuri ja juuri nousemaan synnytyspöydälle sisätutkimusta varten, ja kohdunsuu oli pientä lippaa lukuunottamatta täysin auki. Olin tuskainen ja epätoivoinen, ja minulla oli kauhea pissahätä. Katetrointi ei onnistunut. Tuntui, että pissahätä sattui enemmän kuin supistukset. Olen niitä naisia, jotka eivät koe ponnistuksen tarvetta. Ilmeisesti lapsen pää keikkuu avautumisvaiheen lopussa vielä sen verran korkealla, etten pysty sen painetta tunnistamaan. Niin oli tälläkin kerralla. Kätilö kehotti minua nousemaan kävelytuen varaan seisomaan ja ponnistamaan siinä varovasti supistuksen tullen. Ehkä vauva lähtisi asemistaan liikkeelle. Se oli hyvä ratkaisu. Ensin tuli helpottava pissa siihen lattialle. Sitten tunsin, miten vauvan pää liikahti tuntuvasti alaspäin. Pääsin hetkessä tilanteesta jyvälle, ja oma toivoni heräsi. Kätilö tarjoili ystävällisesti painostaen edelleen tippapulloa vedoten kohdun lihasten väsymiseen. Kanyylia valmisteltiin kämmenselkääni. Itse olin keskittynyt tulevaan koitokseen enkä kiinnittänyt asiaan suurta huomiota. Inhoan sitä kuuluisaa sukansuuasentoa, jossa olin kaikki viisi lasta synnyttänyt. Siinä ihminen oikein tuntee voimattomuutensa, vaikka juuri voimia tarvittaisiin. Minulle oli aiemmista synnytyksistä elävästi jäänyt mieleen se kuolemanpelko ja loputon yksinäisyys, mitä olen kokenut tuijottaessani synnytyspöydän yläpuolella oleviin kohdevalaisimiin. Ponnistukseni olivat aina venyneet pitkiksi, olin ponnistanut mihin suuntaan sattuu ja totellut vain parhaani mukaan kätilön ohjeita, vailla omaa tuntemusta vauvan etenemisestä synnytyskanavassa. Pirjo-kätilö ehdotti ponnistusasentoa, joka oli täysi menestys. Synnytyspöydän päälle asetettiin reilun puolen metrin korkeudelle poikittainen puomi, josta otin napakasti kiinni kaksin käsin alakautta. Asetuin syvään kyykkyasentoon, nojauduin kevyesti säkkituoliin ja annoin mennä. Tunsin vauvan pään ja puskin sitä ulos täysin keskittyneenä. Vaikka kipeää teki, en tuntenut itseäni uhriksi tai toimenpiteiden kohteeksi. Tässä ponnistusasennossa sain koottua ne voimanrippeet, joita oli yön jälkeen jäljellä. Sitten kaikki kävi niin kuin on tapana. Kätilö sanoi ensin vauvan tukan vilahtaneen. Teki mieleni kokeilla vauvan päätä itse, vaikka mieheni sitä vähän kummeksuikin. Työnsin kuin vimmassa. Jossain vaiheessa saliin tuli lisää väkeä. Kohta tuli pää näkyviin ja pian koko lapsi. Vilkaisin häntä reisieni välistä ja panin merkille pullean reiden ja isot kivekset. Muistin, että edellisellä vauvallani oli vastasyntyneenä ollut paljon ohuemmat jalat. Kun lapsi äännähti, annoin itsellenikin luvan valittaa ääneen. Aiemmassa vaiheessa olin pelännyt, että jos ryhdyn huutamaan, sille ei tule loppua ja en enää hallitse tilannetta. Sen jälkeen kaikki olivat yhtä hymyä. Lapsen kokoa ja virkeyttä ihasteltiin, leikattiin napanuoraa, vertailtiin sisaruksiin. Puheissa oli kepeä ja humoristinen sävy. Itseni oli vallannut suuri helpotus ja voitonriemu, mutta silti tunsin, että myös kipu jäi muistoihin pienenä surumielisyytenä. Vauva alkoi pian hamuta rintaa ja oli kohta jo omassa elementissään imemässä. Istukka syntyi ongelmitta. Minua jouduttiin vähän ompelemaan, koska en ollut huomannut ponnistaessani jarrutella sopivassa kohdassa ja vauva oli tullut vauhdilla. Vauva pääsi tunnin vanhana kylpyyn ja punnitukseen. Painoa oli lähes viisi kiloa, kuten isoveljilläkin aikanaan. Tytöt ovat meillä olleet pienempiä. Honteloin jaloin menin suihkuun, ja tunsin kuinka olin tässä tapahtumasarjassa muuttumassa sivuhenkilöksi. Uusi tähti oli tullut näyttämölle, ja häntä ihastelivat kaikki. Niin sen kuuluikin olla. Toiveemme pikaisesta kotiinlähdöstä toteutui. Lepäsimme muutaman tunnin, ja sitten jo isä tuli meitä sisarusten kanssa hakemaan. Kasvu uudenlaiseksi perheeksi sai alkaa. Nyt kuukauden kuluttua synnytyksestä olemme jo pitkällä, ja tuntuu kuin vauva olisi aina ollut meillä. Viiden lapsen kokemuksesta oli hyötyä paitsi synnytyksessä myös vauva-aikana. Olen uskaltautunut uudenlaiseen läheisyyteen pikkukuutosen kanssa, ja koen joka päivä saavani enemmän kuin annan.



SYNNYTYKSIÄ:

Synnytyshaku-sivulle
Lähetä oma kertomuksesi

KERTOMUKSET:

Annin luonnonmukainen synnytys miehen ja doulan tuella

Eipä mennyt suunnitelmien mukaan :)

Joulutonttu 22.12

Kaksoset syntyivät 6.8.07

Pikku taistelija 3kk:tta etuajassa

Pienen prinssimme syntymä

Pikkumiehen matka maailmaan

Unto

"Ei taida ehtiä enää"

Perätilasynnytys

Raskas, mutta ihana kokemus

nopea neiti

Rinsessa

**ÄLKÄÄ IKINÄ**

Odottavan aika on piiitkä :)

Pienokaisemme syntymä

näin meillä

Pienen teräsmiehen syntymä

nopea synnytys

Ei se niin kauheaa ollutkaan

Minäkö sektioäiti?

Vaikeuksien kautta voittoon

Surullinen kokemus

Nopeaa toimintaa

Erilainen synnytys

2.5viikkoa etuajassa-poika:))

Ystävänpäivälahja

Pikkuisen Joonan syntymä

Myyn matka maailmaan

Näin syntyi Arttu

Pikkumies

6 vkoa etuajassa

Esikoisemme

Meidän Leevin tulo maailmaan

Helppo synnytys,ilman lievitystä

Pieni kukkaispoika

hitaasti mutta kuitenkin

visiitti Toisessa maailmassa...

Meijän vauva <3

Roni

Meidän perheen neljäs

Jännittävä kokemus.

Tää on aivan ylimainostettu juttu!

Tyttö yllätti tulemalla ajoissa

uskomaton ja aivan yllättäen

Pitkä synnytys

Kiia-Marian synnytys

IhanaKamala synnytys

kauan odotettu kullannuppu maailmaan

Meidän Onni

Meidän Hermanni

Helpompi, kun luulin

ei se ollutkaan niin hirveää kuin luulin.

neljännen lapseni synnytys...

kuin elokuvasta

pelottava synnytys

Jalmarin pikkuveljen syntymä

Fannin syntymä

Tytöllä oli kiire:)

Unelmasynnytys

Kun vauvamme syntyi

Nuppu prinsessamme!

hyperventilaatio ja nuori äiti

Kuudennella kerralla opin ponnistamaan

Sittenkin tosi toimet...

Vain 9 minuuttia

Masuasukin liian hyvät oltavat?

Vauhdikas ensisynnytys

Syntyi vihdoin

Pieni tyttö sieltä tuli!

PoikaNen

Kipeä, helpompi synnytys

Melkein liian pitkään kotona odottelua

Pikatoimitus

Ihmeperhe!!

Nuppusen syntymä

Juhannuspojan syntymä

Pikku-ukon maailmaan tulo

Kivuttomasti vanhemmiksi

Prinsessa ja teho-osasto

Oliver

Ihanan tytön ihmeellinen syntymä

Oma prinsimme

Oppikirjasynnytys

Helppo synnytys

Kolmannella kerralla "osasin" synnyttää

Ensimmäinen synnytys (miehen näkökulmasta)

Iida-neiti hurmasi isin ja äitin

Syyssateet toivat ihmeen mukanaan

Syntymäpäivä

Beeben syntymä

Pieni tonttupoika

Ihan ihana sektio

Meidän pienen syntymä

Suloisen tyttelin syntymä

Pikkuprinssimme syntymä

Traumaattinen synnytykseni

Aika moinen pakkaus...

Päivänsäteemme iloinen maailmaantulo

Ensimmäinen prinsessa

Tuoreimmat synnytyskertomukset

Vanhat synnytyskertomukset 1-110

 

Puuttuuko jokin sivu? Löysitkö rikkinäisen kuvan tai toimimattoman linkin?
Laita viestiä Huvituttiin!

hosted by Euronic Oy